Ravintolapäivän + VegFestin kuulumiset

Olipa upea viikonloppu! Lauantaina osallistuimme Ravintolapäiville ja sunnuntaina suuntasimme Tampereelle VegFestiin. Kiirettä piti, mutta hauskaa oli!




Ravintolapäivä oli tältä erää ilmeisesti viimeinen, mutta onneksi ehdimme osallistua tapahtumaan muutaman kerran. Toivottavasti voimme olla mukana vastaavanlaisessa toiminnassa jatkossakin! Oli ihana nähdä blogin uskollisia lukijoita, sellaisia, jotka ilmestyvät kerta toisensa jälkeen kojullemme herkuttelemaan. Terveisiä ruudun sille puolen! :)


Päivä sujui leppoisissa ja aurinkoisissa merkeissä, meidän osalta myynti oli ohi kahdessa ja puolessa tunnissa. Leipomiseen sen sijaan kului paljon enemmän aikaa: 150 kuppikakkua syntyi edellisenä iltana, ja aamulla heräsimme koristelemaan niitä. Erityiskiitos Minnille, joka auttoi meitä kantamaan kuppikakut puistoon ja myymään niitä!



Ylläolevassa kuvassa näkyy myymämme kuppikakut - lisäksi erillisessä boksissa oli erä gluteenittomia suklaa-chaikuppikakkuja. Raparperikuppikakut koristeltiin minimarengeilla, cookie monsterin sisälle upotettiin raakaa keksitaikinaa ja lime-kookoksen kermavaahtoon pilkottiin tuoreita mansikoita. Saimme paljon kehuja kuppikakkujen somasta ulkonäöstä ja hyvästä mausta. Kiitos ihanasta palautteesta!



Sunnuntaina lainasimme autoa ja hurautimme Tampereelle! Päivä VegFesteillä hujahti mukavasti. Kävimme kuuntelemassa Satu Saunion luentoa vegaanileivonnasta, pääsimme moikkaamaan Chocochilin Elinaa (!) ja kiertelimme torin kojuja. Tiinan päivän paras hetki oli juttutuokio Tuulispään perustajan Piia Anttosen kanssa. Kirppu puolestaan vaati päästä vielä päivän viimeiselle, ilmastoaiheiselle luennolle.



Ruoalla oli tietysti suuri rooli myös VegFesteillä. Heti päivän aluksi ostimme herkkusuoran Gopalin kojulta (vaahtokarkkibrownie ehdoton ykkönen), söimme lounaaksi seitankebabia ja burgeria. Kotiin lähtiessä pysähdyimme vielä sipsarien hehkuttamalla Neste Kekkosentiellä testaamassa vegaaniset burgerit ja toastit. Ja Tofuline-tuutit... Kyllä vegaanin kelpaa! :)

Eksyikö joku lukijoista Ravintolapäiville ja/tai VegFestiin?


2 kommenttia

  1. Oli kyllä kovasti harkinnassa tuonne Tampereelle meneminen... se vaan on harmillisen kaukana (olen Kouvolasta), niin en sitten lopulta viitsinyt lähteä ajelemaan. Olis ollut todella ihana tällaisena aika uutena vegaanina maistella kaikenlaista hyvää ja ennen maistamatonta, sekä muutenkin nähdä mitä kaikkea vegaanista sitä onkaan olemassa. Ehkä jonain vuonna kuitenkin hyppään autoon ja lähden ajelemaan sinne, ellei lähempänä vastaavaa tapahtumaa ole.

    Nuo teidän kuppikakut näyttää kyllä tosi ihanilta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti joku vastaava tapahtuma järjestettäisiin lähempänä sinuakin. :) Onneksi kiinnostus veganismia kohtaan kasvaa koko ajan!

      Kiitos kehuista, tällä kertaa teimme hieman pienemmän satsin myyntiin, joten ehdimme paneutua koristeluun. :D

      Poista