Vadelmabrownie-jäätelökakku

Kotitekoisesta suklaajäätelöstä, isosta kasasta vadelmia ja tuhdista browniesta syntyy kesän upein jäätelökakku, joka yllättää helppotekoisuudellaan. Vadelmakeko kakun päällä on laiskan leipurin näyttävä koristeluratkaisu.



Viime keskiviikkona oli erityinen päivä: Tiinalla rapsahti vuosi vegaanina mittariin. Tilaisuutta juhlistettiin tietenkin sille arvoisalla tavalla, eli suunnittelemalla, leipomalla ja syömällä järjettömän ihana, vegaaninen jäätelökakku. Ja voi pojat kun olikin hyvää!




Jäätelökakku syntyi kolmesta komponentista: meidän suklaajäätelöstä, Vegeherkkuja -kirjan (hivenen tuunatusta) browniereseptistä sekä vadelmista. Edellä mainitusta kirjasta löytyy ihana, supersimppeli maapähkinävoibrownie-resepti, joka koki seuraavanlaisen muodonmuutoksen: maapähkinävoi korvattiin vadelmilla, sokereita hieman vaihdeltiin, ja ohje puolitettiin jätskikakkua varten.




Äkkiseltään tämä kakku voi vaikuttaa työläältä valmistaa, mutta jos rehellisiä ollaan, sitä se ei ole. Sekä brownie että jäätelö syntyvät mutkattomasti, ja niiden kokoaminen samaan kakkuvuokaan se vasta helppoa onkin.

Kyseessä on siis kesäresepti parhaimmillaan.






VADELMABROWNIE-JÄÄTELÖKAKKU
4-8:lle makeannälästä riippuen
18 x 18 cm vuokaan

Browniepohja
130 g vehnäjauhoa
85 g sokeria
85 g fariinisokeria
38 g kaakaojauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
1,2 dl vettä
1,2 dl öljyä

1 dl pakastevadelmia

Täyte
1 annos vegaanin suklaajäätelöä (resepti täältä)

Koristeluun
rasiallinen tuoreita vadelmia
rivi tummaa suklaata

Kuumenna uuni 180 asteeseen.

Aloita valmistamalla suklaajäätelö reseptin mukaan. Laita se pakkaseen siksi aikaa, kun leivot brownien.

Tee browniepohja. Mittaa kaikki kuivat aineet isoon kulhoon ja sekoita ne sähkövatkaimella keskenään. Lisää vesi sekä öljy ja jatka vatkaamista noin minuutin verran. 

Vuoraa leivinpaperilla browniepohjaa varten kaksi vuokaa: yksi 18 x 18 cm kokoinen irtopohjavuoka ja toinen suunnilleen saman kokoinen uunivuoka tai -pelti. Ensimmäisessä vuoassa valmistuu kakun pohja, toisessa jäätelön sekaan piilotettavat browniesattumat.

Kaada taikina puoliksi vuokiin ja ripottele päälle pakastevadelmia. Paista uunissa 20-22 minuuttia.

Anna brownien jäähtyä kunnolla ennen kokoamista.

Kokoa jäätelökakku irtopohjavuokaan. Lusikoi puolet jäätelömassasta jäähtyneen browniepohjan päälle. Leikkaa toisesta brownielevystä palasia ja lado niitä reilusti jäätelön päälle. Kaada päällimmäiseksi loput jäätelömassasta, peitä kakku kelmulla ja laita pakastimeen jäätymään mielellään seuraavaan päivään saakka.

Kun olet valmis tarjoilemaan kakun, irrota se vuoasta ja kaada päälle reilusti tuoreita vadelmia. Sulata rivi suklaata ja koristele kakku suklaaraidoilla. Tarjoa välittömästi.



4 kommenttia

  1. Nämä teidän reseptit on kyllä aivan mielettömän herkullisen oloisia! Ei muuta enää tarttis kuin potkaista itsensä liikkelle ja kokeilla... =) Mutta mitenkäs nämä tän ohjeen mitat, kun ovat aivan gramman tarkkuudella...? Onko nuo kenties jotain amerikan mittoja (kuppeja) alunperin? Ja siis tuosta vuoan koostakin vielä kysyn - onko se siis halkaisijaltaan 18cm irtopohjavuoka? Vai 18x18 neliskanttinen??

    Sorry nää mun tyhmät kysymykset... oon aika vähän leivoskellut, joten tarvii tarkistella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, kysymykset ei haittaa ollenkaan! Saa kysellä ja me vastaillaan parhaan tietämyksen mukaan. :) Tän reseptin browniepohja on peräisin leivontakirjasta, jossa resepti oli mitattu grammoina. Grammamäärät tosiaan kuulostaa tarkemmilta mitoilta esim. deseihin verrattuna, mutta keittiövaa'an kanssa mittaillu onnistuu vaivatta. Esim. Clas Ohlsonilta saa pikkurahalla päteviä keittiövaakoja.

      Me käytettiin ja suositellaan irtopohjavuokaa tähän kakkuun, jotta kakku irtoaa helpoiten ja sen saa kauniisti esille. Totta kai voi soveltaa ja käyttää sitä, mitä kotoa valmiiksi löytyy.

      Huippua kuulla että blogista löytyy kiinnostavia reseptejä! :) Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja testailemaan!

      Poista
  2. Niin ja onnea "1-vuotiaalle"! Mä oon ollut 99,5% vegaani koko tämän vuoden 2016 ja oikeastaan jo vähän viime vuottakin (se pieni puute tulee muutamasta karkista ja "tämä kyllä todennäköisesti sisältää munaa"-leivonnaisesta ja "nyt ei kyllä ole kuin oivariinia"-sipaisusta yms pienestä). On mukava kun löytää hyviä ruoka- ja leivontaohjeita ja voi todeta, että aivan kaikenlaista ihanaa saa vegaanitkin syödä siinä missä sekaanitkin. Plussana vielä hyvä omatunto!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti!! :) Mullakin vegaanimatka alkoi aikanaan pienin askelin, kunnes vuosi sitten ryhdyin kokonaan vegaaniksi. Mutta parasta on edetä omaan tahtiin itselle sopivalla tavalla - on niin monta tapaa ja syytä ryhtyä vegaaniksi, ettei yhtä ja samaa tapaa voi kaikille suositellakaan! Mahtavaa kuulla että sulla on ollut noin hyvä startti vegaaniruokavaliolle. Oon kans todennut että kulunut vuosi on ollut hyvä aika ryhtyä vegaaniksi, kun kaikkia uusia tuotteita, ravintoloita ja artikkeleita aiheesta ilmestyy tuon tuosta. Mistään mukavasta en oo joutunut luopumaan vegaaniuden myötä. :)

      T. Tiina

      Poista