Meidän päivärytmi

Puhuttuani instagramissa meidän toteuttamasta unikoulusta sain monta kysymystä, minkälainen on meidän perheen pävärytmi, joten päätin kirjoittaa siitä blogiin oman postauksen. On sinänsä hauskaa, ettei meillä vauvavuonna tuntunut olevan minkäänlaista rytmiä ja rutiinia, mutta nykyään meillä on jo kellontarkka aikataulu, jota seurataan, ollaan sitten kotona tai kaupungilla. Selkeä rytmi on helpottanut arkea ja etenkin unta valtavasti, ja siitä poikkeaminen näkyy yliväsymisenä, kiukutteluna sekä nukahtamisvaikeuksina.


Kirjoitushetkellä Tiitiäinen on vuoden ja neljä kuukautta, mutta tämä rytmi meillä on ollut käytössä ehkä puolisen vuotta. Meidän perhe on aika menevä, eivätkä monetkaan viikot näytä samanlaiselta sen mukaan missä ollaan ja mitä tehdään, mutta yksittäisten päivien rakenne pysyy pitkälti samana. Kiinteiden ruokien lisäksi Tiitiäinen syö maitoa monta kertaa päivässä, ja osaa kysyä sitä itse, joten imetän vielä lapsentahtisesti - paitsi yöllä.


MEIDÄN PERHEEN PÄIVÄRYTMI

6.00-7.00 herätys

Heräämisaika sijoittuu päivittäin kello 6-7 välillä. Tiitiäinen ei melkein koskaan nuku tätä pidempään, joten herätyskelloa meillä ei tarvita. Koko porukka herää samaan aikaan, koiratkin siirtyvät tässä vaiheessa kylpyhuoneeseen tai olohuoneeseen jatkamaan pötköttelyä. Toisinaan toinen meistä vanhemmista jää nukkumaan pidemmäksi aikaa, ja toinen hoitaa aamutoimet sillä välin.

7.00-9.00 aamupala ja aamulenkki

Aamun ensimmäiset tunnit toistavat meillä samaa kaavaa, mutta kellontarkkaa aikataulua aamu-, toisin kuin iltatoimille, ei ole. Me käydään kylppärissä ja potalla, pestään hampaat ja tehdään aamupala. Syömme aamupalaksi yleensä leipää ja smoothieta, kaurapuuroa tai kaura-banaanipannukakkuja. Minä keitän kahvin ja Kirppu hakee Hesarin pöytään, sitten syödään niin rauhassa kuin Tiitiäinen suinkin antaa. Ruokitaan koirat ja lähdetään aamulenkille koko porukalla, tai toinen lähtee Tiitiäisen kanssa ja toinen jää tekemään kotitöitä siksi aikaa. Tuntuu että meillä on jatkuva kaaos ja koko ajan pitää olla siivoamassa ja tekemässä tiskejä! Tuttua varmasti monelle muullekin?

9.00-10.45

Tässä vaiheessa me päivästä riippuen ulkoillaan, leikitään, siivotaan tai käydään jossakin, kuten kirjastossa, leikkitreffeillä tai kaupassa. Tärkeää on, että ollaan takaisin kotona tai kaupungilla lounaspöydässä kello 11. 

11.00 lounas

Imetän Tiitiäisen ja me siirrytään lounaalle. Pyrin nykyään siihen, että kaapissa on usein valmiiksi  tai puolivalmiiksi tehtyjä ruokia, jottei minulla ole tarvetta kokata joka päivä kaksi kertaa päivässä, kuten tein ennen. Yleensä lounaalla vain lämmitän meille ruoan, ja sitten istutaan alas syömään.

12.00-14.15/14.30 päiväunet

Lounaan jälkeen ehditään yleensä seurustelemaan ja rentoutumaan hetki, ennen kuin Tiitiäinen menee päiväunille. Hän nukkuu kahden, maksimissaan kahden ja puolen tunnin päiväunet rattaissa meidän terassilla. Nostan Tiitiäisen rattaisiin ja laulan meidän unilaulua, Sinistä unta, 2-4 säkeistöä, ja siinä ajassa Tiitiäinen vaipuu uneen. Päiväunien aikana teen jotain kivaa tai rentoudun. Pyrin siihen, etten tee sinä aikana kotitöitä, ellen oikein erityisesti halua. Pienen lapsen kanssa oleminen kellon ympäri on aika intensiivistä työtä, ja pikku paussi siihen on päivittäin paikallaan. Joten kirjan tai lehden lukeminen, telkkarin katsominen, leipominen tai kirjoittaminen on täydellistä ajanvietettä tähän saumaan.

14.30 välipala

Tiitiäisen herättyä me syödään pieni välipala, kuten hedelmää, banaanileipää tai aamupalan jämiä. Välipalan jälkeen on hyvä hetki käydä lähimetsässä tai seurustella ja leikkiä kotona, lukea kirjoja ja tanssia ennen kuin on iltaruoan aika.

16.00 iltaruoka

Iltaruoaksi lämmitän jotain, mitä olen aiemmin valmistellut kaappiin, tai teen jonkun simppelin ja nopean arkiruoan. Meillä syödään paljon perunaa, riisiä, kasviksia, papuja, linssejä ja tofua, ja yleensä ruoat valmistuvat näistä raaka-aineista: erilaisia patoja, kastikkeita, keittoja ja kulhoruokia syödään tällä hetkellä usein. Meidän ruoan jälkeen koirat saava iltaruokansa.

17.00-18.00 iltalenkki

Iltalenkki, johon Tiitiäinen osallistuu joka ilta rattaissa istuen ja koirien hihnasta kiinni pitäen, sijoittuu viiden ja kuuden väliin. Iltalenkin jälkeen alkaa tunnin mittainen, aika tarkasti aikataulutettu iltarutiini, joka valmistelee Tiitiäistä yöunille.

18.15 iltapala

Iltalenkin jälkeen suljen kodistamme sälekaihtimet ja laitan himmeämmän iltavalaistuksen. Iltapala, joista tällä hetkellä Tiitiäisen lemppareita ovat banaanista tehty nice cream, tattaripuuro tai leipä, syödään vartin yli kuusi.

18.30-19.00 iltatoimet

Iltapalan jälkeen suihkuun tai kylpyyn, olkkarin sohvalle iltamaidolle ja sen jälkeen makuuhuoneen sänkyyn lukemaan iltasatuja. Tiitiäinen on aina pitänyt kirjojen lukemisesta, tällä hetkellä parhaita ja kiinnostavimpia ovat erilaiset kurkistuskirjat avattavilla luukuilla. Iltaisin luettavan on yleensä 1-3 kirjaa, Tiitiäinen valitsee makkarin kirjapinosta mitä kunakin iltana haluaa lukea, ja niillä mennään. Kun kello lähestyy seitsemää, kirjat laitetaan pois, valot sammutetaan ja aletaan nukkumaan.

19.00 Tiitiäinen menee nukkumaan

Sama unilaulu, Sininen uni, lauletaan Tiitiäiselle samalla kun hänet nostetaan pinnasänkyyn nukkumaan. Hän pyörii hetken, jutustelee, haukottelee ja huokailee, ja nukahtaa sitten yleensä 20 minuutissa. Tämän ajan (ainakin vielä) toinen meistä vanhemmista on makuuhuoneessa omalla sängyllä makoilemassa ja varmistamassa, että lapsi nukahtaa. Kun Tiitiäinen on unessa, me siirrytään olkkarin ja keittiön puolelle viettämään loppuiltaa.

19.30-22.00 omaa aikaa

Iltaisin Kirppu tykkää lukea kirjoja tai katsoa kanssani sarjoja, ja jos meillä ei ole mikään sarja kesken, minä saatan lukea, valmistella huomisen ruokia, kirjoittaa blogia tai somettaa. Me mennään nukkumaan viimeistään yhdeltätoista, mutta yritetään kuitenkin olla sängyssä jo kymmeneltä, jotta seuraavana aamuna jaksaa hieman paremmin. Koirat viihtyvät meidän kanssa illalla, ja siirtyvät makuuhuoneeseen samaan aikaan meidän kanssa.

Kuulostaako tällainen rutiini tutulta? Vai noudatetaanko teillä tarkkaa aikataulua lapsen kanssa? Olisi hauska kuulla minkälaisia kokemuksia teillä on rutiinin luomisesta perheelle, muuttuiko elämä helpommaksi vai onko tarkat rutiinit turhia teidän perheelle?




Seuraa meidän perheen menoa myös Instagramin puolella!

Ei kommentteja