Vegaaninen biscoff-tuorepuuro

Biscoff-tuorepuuro tuo luksusta arkeen! Puuro on vikkelä sekoittaa, ja se tekeytyy valmiiksi yön aikana. Ja aamu alkaa ihanasti, kun lusikan saa upottaa biscoffkuorrutteen läpi kohti puuron marjaista sydäntä. Nam!



VEGAANINEN BISCOFF-TUOREPUURO
2 annosta

2 dl maustamatonta kasvipohjaista jogurttia
2 dl kasvimaitoa
1 tl vanilja-aromia
1 rkl vaahterasiirappia
2 dl kaurahiutaleita
1/4 tl suolaa
1 dl marjoja (esim. vadelma/puolukka)
3-4 rkl biscoff-levitettä, levitteen määrä riippuu annoskulhosi koosta

Sekoita kulhossa jogurtti, maito, vanilja-aromi ja vaahterasiirappi. Lisää kaurahiutaleet ja suola, sekoita tasaiseksi. Lusikoi puuroa kahden annoskulhon pohjalle, ripottele päälle marjoja ja kaada loput puurot päälle. Anna puuron tekeytyä jääkaapissa yön yli.

Voit kuorruttaa puuron biscoff-levitteellä, kun puuro on saanut hieman jähmettyä kaapissa, eikä ole enää vetelää. Sulata biscoff-levite ja levitä se tasaisesti puuroannosten päälle. Koristele marjoilla ja siirrä takaisin kylmään jotta kuorrute jähmettyy.


Urbaani vegenda löytyy myös Instagramista ja Facebookista! Seuraa muita somekanaviani, joissa jaan lisää leivontainspiraatiota ja -ideoita.


Muista tägätä #urbaanivegenda kun leivot resepteilläni, niin pääsen näkemään luomuksesi! Reseptiin liittyvät kysymykset, kommentit ja palautteet suosittelen jättämään tämän postauksen kommenttiosioon. Ihania leivontahetkiä!

Vegaaniset omena-mantelicroissantit

Vegaaniset omena-mantelicroissantit valmistuvat helposti valmistaikinasta ja sopivat täydellisesti syksyyn. Tämän herkun pyöräytät nopeasti vaikka vieraita varten, sillä valmista tulee parissakymmenessä minuutissa.

Vegaaninen karviaispaistos

Tässä karviaispaistoksessa kypsennetään makea taikinakuori ja kasa karviaisia fariinisokeriveden kanssa - ihana yhdistelmä herkullista makeutta ja kirpsakoita marjoja.




Vegaaninen valkosuklaamoussekakku

Loppukesä on täydellistä aikaa leipoa vegaaninen valkosuklaamoussekakku, ja koristella se reilulla keolla satokauden marjoja. Punaviinimarjat, karhunvadelmat ja vadelmat sopivat loistavasti kakun kanssa, mutta myös pian kypsyvät puolukat toimivat hyvin. Valitse lempparisi!




Lomailmoitus & reseptivinkkejä kesään

Moikka!

Jään huomisesta alkaen kolmen viikon lomalle 17.7.-8.8.2022. enkä tule tänä aikana olemaan somen tai sähköpostin äärellä, tai vastaamaan kysymyksiin blogissa. Palaan niihin kaikkiin sitten elokuun puolella! :)

Halusin kerätä teille lomani ajaksi hyviä reseptivinkkejä kesäisiin leivontahetkiin, ja kokosin tähän postaukseen blogin arkistosta muutaman herkkuidean iloksenne. Toivottavasti tartutte jauhopussiin kerran jos toisenkin kesän aikana! :)

Sitten resepteihin:






















x

Ihanaa, leppoisaa ja herkullista kesää!


Urbaani vegenda löytyy myös Instagramista ja Facebookista! Seuraa muita somekanaviani, joissa jaan lisää leivontainspiraatiota ja -ideoita.


Muista tägätä #urbaanivegenda kun leivot resepteilläni, niin pääsen näkemään luomuksesi! Reseptiin liittyvät kysymykset, kommentit ja palautteet suosittelen jättämään tämän postauksen kommenttiosioon. Ihania leivontahetkiä!

Vegaaninen mansikkakakku grillissä

Grillissä kypsennettävä mansikkakakku on kesän rennoin ja mutkattomin leivonnainen. Täydellisen helppo ja vikkelä jälkiruoka valmistettavaksi pitkin kesää. Kokeile ja ihastu!




Vegaaniset vadelma-biscoffruudut

Nämä vadelma-biscoffruudut ovat saaneet inspiraationsa mokkapaloista: leivoin mokkapalapohjan vaaleana ja upotin taikinaan kokonaisia vadelmia. Kuorrutus syntyy helposti karamellimaisen herkullisesta biscoff-levitteestä ja pakastekuivatuista vadelmista. Ihana ja helposti valmistuva leivonnainen tulevaan äitienpäivään ja kesän juhliin!

Vegaaninen kinderbrownie

Tahmainen ja ihana suklaabrownie kuorrutetaan valkosuklaalla ja reilulla määrällä vegaanisia Kinder Bueno -tyylisiä patukoita - tässä on ihan täydellinen pääsiäisherkku! Jokaisella puraisulla saa ihanan yhdistelmän sitkeää suklaabrownieta ja rapeita patukoita... uskomattoman herkullista!





Vegaaninen stracciatella-moussekakku

Vegaaninen stracciatella-moussekakussa on ihanan pehmeää valkosuklaamoussea, jonka seasta löytyy reilusti suklaarouhetta, ja päältä kerros suklaaganachea. Tätä kakkua tekee mieli lusikoida suuhun loputtomasti!





Vegaaninen leivontakurssi Helsingissä



Järjestän vegaanisen leivontakurssin Helsingissä palmusunnuntaina 10.4. Tervetuloa mukaan!

Kurssin teema on pääsiäinen, ja kurssilla leivotaan mm. keväistä britakakkua, kinderpiirakkaa ja -brownieta, rahkapiirakkaa, mämmimutakakkua ynnä muita herkkuja! Kurssilla pääset maistelemaan leivonnaisia ja saat niitä myös kotiinviemiseksi.

Kurssin hinta on 97 € sisältäen alv 24%. Hintaan sisältyy opetuksen ja leivonnaisten lisäksi nippu reseptejä sekä "Opi vegaanileivontaa" e-kirjani.

Ilmoittaudu mukaan sähköpostilla tiina.tohu@gmail.com , sisällytä viestiin nimesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi.

Nähdään kurssilla!

Vegaaninen Minna Canthin kakku

Minna Canthin päivää vietetään 19. maaliskuuta. Tiesitkö että kyseiselle päivälle on olemassa myös oma nimikkokakkunsa? Minna Canthin kakku on mehevä ja mausteinen kahvikakku, jonka resepti on kuuleman mukaan Canthin suvun reseptikirjasta. Sain viime vuonna lukijalta toiveen veganisoida reseptin, ja tänä keväänä ehdin toteuttaa sen.





Vegaaniset marianne-laskiaispullat

Mariannekermalla ja vadelmahillolla täytetyt pehmeät laskiaispullat ovat mukava pieni irrottelu laskiaispullasesonkiin! Leivoin näitä pullia ensimmäistä kertaa viisi vuotta sitten, ja siitä lähtien niitä on leivottu meidän taloudessa aina perinteisten laskiaispullien ohella helmikuussa.




Vegaaniset runebergintortut

Perinteiset runebergintortut onnistuvat loistavasti myös vegaanisena! Kauan siinä kesti, mutta vihdoin otin projektikseni veganisoida hyvän runebergintorttureseptin. Sellainen on ollut omassa keittiössäni vähän kiven alla, mutta tähän versioon ihastuin ja tulen takuulla palaamaan sen ääreen tulevina vuosina! Tästä versiosta löytyy makuina appelsiinia, karvasmantelia ja piparkakkumurskaa.




Vegaaniset banaani-suklaahippumuffinit

Nämä banaani-suklaahippumuffinit ovat upea arkiherkku, joka tuli meidän taloon jäädäkseen! Olen leiponut näitä kuluneen kuukauden aikana vähintään kerran viikossa, sillä niitä on ihana syödä välipalaksi päiväkahvin kanssa ja pakata välillä lapsen kerhoeväisiin piristämään pienen ruokahetkeä. Muffinit ovat meheviä, herkullisia, ja säilyvät helposti viiden vuorokauden ajan.




Vegaaniset tiikerikakkuruudut

Vegaaniset tiikerikakkuruudut, joihin on upotettu mascarponea, vadelmia ja suklaahippuja, on järjettömän ihana leivonnainen! Ystäväni Tiia leipoi näitä meille jo melkein kolme vuotta sitten, ja ihastuimme niihin niin kovasti, että niitä tarjottiin myös lapsemme nimiäisjuhlissa. Leivokset ovat kummitelleet mielessä siitä lähtien, ja vihdoin oli aika leipoa näitä itsekin ja kirjoittaa resepti ylös blogiin teidänkin iloksi.




Vegaaniset sitruuna-mantelicookiet

Raikkaan sitruunaiset ja ihanan rapeat sitruuna-mantelicookiet ovat piristävä herkku keskitalvella. Rapeuden salaisuus on kaura- ja mantelijauhot. Taikina valmistuu nopeasti, mutta anna keksien jäähtyä rauhassa ennen maistamista.