Vegaaniset runebergintortut

Perinteiset runebergintortut onnistuvat loistavasti myös vegaanisena! Kauan siinä kesti, mutta vihdoin otin projektikseni veganisoida hyvän runebergintorttureseptin. Sellainen on ollut omassa keittiössäni vähän kiven alla, mutta tähän versioon ihastuin ja tulen takuulla palaamaan sen ääreen tulevina vuosina! Tästä versiosta löytyy makuina appelsiinia, karvasmantelia ja piparkakkumurskaa.




Jos sinulla ei ole perinteisiä torttuvuokia, voit leipoa runebergintortut myös muffinivuokiin. Tortut ovat silloin pienempiä ja paistoaikaa tulee lyhentää, mutta ne ovat yhtä lailla herkullisia. 




Voit leipoa ja kostuttaa runebergintortut hyvin myös päivää tai paria ennen niiden tarjoilua. Niiden maku paranee ja kosteus tasaantuu jääkaapissa säilyttäen ilmatiiviissä rasiassa.




VEGAANISET RUNEBERGINTORTUT
7 korkeaa torttua tai 12 pientä muffinivuokiin

Reseptin alkuperä: käytin reseptin pohjana Perinneruokaa prkl -blogin perinteiset runebergintortut -reseptiä. Veganisoin reseptin ja muokkasin sitä hieman.

Taikina
1 rkl pellavansiemenrouhetta (hienoksi jauhettuna) + 3 rkl vettä
200 g leivontamargariinia
2 dl sokeria
1/2 dl soijajogurttia
1/2 dl appelsiinin mehua
1 rkl appelsiinin raastettua kuorta (yhdestä isosta appelsiinista)
1/8-1/4 tl (makusi mukaan) kasvasmanteliaromia
1 dl piparkakkumurskaa
1 dl korppujauhoja
2 dl (80 g) mantelijauhetta 
2 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl kardemummaa
1/4 tl suolaa

Kostutus
1 dl vettä
1 1/2 rkl sokeria
halutessasi lisämauksi 2 rkl punssia, rommia, tai pari tippaa karvasmanteliaromia tai rommiaromia

Koristelu
1 dl vadelmahilloa
1 dl tomusokeria
1/2 rkl vettä

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele runebergintorttuvuoat (tai muffinipelti).

Valmista taikina. Tee pellavamuna sekoittamalla 1 rkl pellavansiemenrouhetta 3 rkl vettä ja jätä turpoamaan. Vatkaa margariinia ja sokeria sähkövatkaimella täydellä teholla 3-4 minuuttia, kunnes seos muuttuu vaaleaksi vaahdoksi.

Mittaa margariini-sokeriseokseen tekemäsi pellavansiemenmuna, soijajogurtti, appelsiinin mehu ja kuori sekä karvasmanteli. Vatkaa sekaisin.

Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet. Lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi mutta älä jää vatkaamaan.

Lusikoi tai pursota taikina voideltuihin vuokiin. Vuokiin saa jäädä reilusti kohoamisvaraa. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia, kunness tortut ovat kypsyneet. (muffinipellillä tarkista kypsyys 15 minuutin kohdalla ja lisää paistoaikaa tarvittaessa)

Torttujen ollessa uunissa valmista kostutusliemi. Sekoita vesi ja sokeri ja kuumenna, kunnes sokeri on liuennut. Lisää halutessasi lisämauksi punssia, rommia tai karvasmanteliaromia.

Kun tortut tulevat uunista, anna niiden levätä hetki ja kumoa vielä lämpiminä. Kostuta lämpimät tortut sokeriliemellä pullasudin avulla tortun päältä ja reunoilta, tai dippaa torttu varovaisesti kokonaan liemeen.

Sekoita tomusokerista ja vedestä paksu kuorrute. Siirrä pursotinpussiin ja pursota rengas jokaisen tortun päälle. Lusikoi torttujen keskelle nokare vadelmahilloa.

Runebergintortut säilyvät ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa 4 päivää. Torttujen maku paranee ja kosteus tasaantuu niiden saadessa levätä jääkaapissa.


Leivoitko tällä reseptillä? Jätä kommentti ja palautetta alle, arvostaisin sitä suuresti! :) Myös reseptiin liittyvät kysymykset suosittelen jättämään postauksen kommenttiosioon.


Urbaani vegenda löytyy myös Instagramista ja FacebookistaSeuraa muita somekanaviani, joissa jaan lisää leivontainspiraatiota ja -ideoita. Jos jaat kuvia leipomuksista somessa, muista tägätä @urbaanivegenda niin pääsen näkemään luomuksesi!

6 kommenttia

  1. Hyvän kuuloinen ohje! Ovatko pellava siemenet kuinka välttämättömiä (muut aineet löytyy valmiiksi)? Voisiko korvata jollain? ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Pellavaseoksen tilalta voi käyttää esim 0.5 dl omenasosetta tai 0.5 dl lisää soijajogurttia :)

      Poista
  2. Instagramissa jaoinkin jo aikaansaannokseni, mutta kommentoinpa vielä tännekin, että tällä ohjeella tuli tavattoman herkullisia runebergintorttuja! En ole koskaan aiemmin tehnyt itse, ja olen tosi valikoiva kaupan torttujen suhteen, kun niihin on niin usein saanut pettyä, joten oli valtava ilo löytää näin helppo ja herkullisen lopputuloksen takaava resepti. Maistuu tismalleen siltä, miltä runebergintortun kuuluukin maistua. :) Tuli ihanan kosteita, kun kastoin tortut kunnolla sokeriliemeen. Minun omani tosin ovat paljon vaaleampia kuin reseptin kuvissa - johtuisikohan siitä, että korvasin piparkakkumurun korppujauholla? Täytyy joskus kokeilla myös piparkakkumurun kera. Tällä kertaa se jäi, kun en löytänyt kaupasta pipareita.

    Kiitos kovasti ihanasta ohjeesta, jolla tulee varmasti leivottua vielä monet kerrat! Minulle tuli tästä satsista 17 muffinimallista torttua, kun oli niin pienet silikonivuoat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos todella paljon viestistä, ihana kuulla että nämä olivat makuusi juuri sopivia, ja että resepti jää käyttöön! :) Väriero voi johtua piparkakkumurujen puutteesta, mutta toki kannattaa huomioida että muokkaan aina blogiin tulevat kuvat, eli niiden värit syvenee ja paranee, vaikka tietenkin on tarkoitus saada mahdollisimman samannnäköinen leivos kuin livenä. :) Lisäksi oma vuokani on alumiininen, jonka rasvasin. Mietin voisiko se tuottaa tummemman värin paistaessa kuin silikoni.

      Poista
  3. Hei, näistä tuli ihan todella hyviä. Ihanan kosteita ja juuri oikea maku ja rakenne. Karvasmanteliaromia ei ollut, mutta ei haitannut makua. Kiitos reseptistä ja ihanasta blogista:)

    VastaaPoista