top of page

Vegaaninen pullavanukas

Päivitetty: 23. marrask. 2022

Tuleeko tavalliset laskiaispullat jo ulos korvista? Jäikö keittiön pöydälle muutama onneton, kuivahtanut pulla, jota ei enää tekisi mieli syödä? Meillä on sinulle ratkaisu.


Ylijääneistä ja kuivakoista pullista saa nopeasti taiottua talvisen, lohdullisen jälkiruoan. Valmistus onnistuu käden käänteessä, ja vanukkaan muhiessa uunissa voi vaikka ottaa pienet nokoset. Mikä olisi ihanampaa kuin herätä suoraan jälkiruokapöytään?



 

VEGAANI PULLAVANUKAS

neljälle

Reseptin alkuperä: Urbaani vegenda


Raaka-aineet


Pullavanukas

  • 4 isoa, kuivunutta pullaa tai 6 pientä

  • 2 rkl margariinia

  • 1/2 dl omenasosetta

  • 4 3/4 dl kasvimaitoa

  • 1 dl sokeria

  • 1/2 dl fariinisokeria

  • 1 tl kanelia

  • 1/2 tl muskottipähkinää

Lisäksi

  • kasvikermavaahtoa ja hilloa tarjoiluun

Esivalmistele

  1. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

  2. Voitele keveästi uunivuoka.

Valmista pullavanukas

  1. Leikkaa pullat kuutioiksi ja lado uunivuokaan.

  2. Sulata margariini ja kaada pullien päälle.

  3. Sekoita kulhossa omenasose, maito, sokerit ja mausteet.

  4. Kaada vuokaan pullapalojen päälle ja painele pullia tarvittaessa paremmin nesteen alle.


Paista & tarjoile

  1. Paista uunissa 45 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea neste imeytynyt vanukkaasee.

  2. Tarjoile vegaanisen kermavaahdon ja hillon kanssa.


Säilyvyys

  • Pullavanukas on parasta samana päivänä syötynä.


 

Leivoitko tällä reseptillä?

Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi!

Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!

3 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki