128 kohdetta löytyi haulle ””
- Vegaaninen taatelikakku
Perinteinen taatelikakku vegaanisena oli monen lukijan toiveresepti tälle joululle. Eikä ihme, sillä pehmeä ja mehukas taatelikakku on yksinkertaisuudessaan todella maukas herkku jouluiseen kahvipöytään. Kakku paranee vain vanhetessaan, joten leivo se mielellään ainakin 1-2 päivää ennen tarjoamista ja säilytä ilmatiiviisti pakattuna. Omat taatelikakut tuli syötyä muutaman päivän sisällä, mutta jääkaapissa taatelikakkujen säilyvyys on pari viikkoa, joten voit hyvin leipoa ne hyvissä ajoin ennen joulua. Tai miksi et leipoisi reseptiä samantien tuplana ja antaisi toista joululahjaksi? Täytyy myöntää, että en ennen tätä joulua ollut leiponut taatelikakkuja, mutta jatkossa nämä kakut ovat varmasti osa meidän perheen joulun odotusta. Taateleiden keittämisessä ja taikinan sekoittamisessa on jotain rauhallista ja ihanaa, joka oikein huokuu joulutunnelmaa. Ja kakku itsessään on todella herkullinen. Toivottavasti sinäkin koet ihania hetkiä tämän reseptin parissa! VEGAANINEN TAATELIKAKKU 1,8 l kahvikakkuvuokaan Reseptin alkuperä: käytin pohjana Soppa365-sivuston reseptiä, jonka muutin vegaaniseksi ja muokkasin omaan makuuni sopivaksi lisäämällä siihen fariinisokeria, kahvia ja suolaa Raaka-aineet Taikina 1pkt / 250 g kuivattuja taateleita (tiiliskivimäisesti pakattuja) 2 dl vahvaa kahvia 1 dl sokeria 1 dl fariinisokeria 200 g leivontamargariinia 1/4 dl soijajogurttia 1/4 dl omenasosetta 1 tl vanilja-aromia 3 1/2 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 1 tl ruokasoodaa 1/4 tl suolaa Vuoan voiteluun vuokasprayta/margariinia korppujauhoja Esivalmistele Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele kakkuvuoka ja jauhota se korppujauhoilla. Valmista kakku Pilko taatelit pieniksi paloiksi ja mittaa kahvin ja sokereiden kanssa kattilaan. Kuumenna ja keitä miedolla lämmöllä noin 5-10 minuuttia, jotta taatelit pehmenevät ja seos muuttuu siirappimaiseksi massaksi. Ota kattila pois liedeltä. Kuutioi margariini ja lisää kattilaan, sekoita tasaiseksi. Lisää soijajogurtti, omenasose ja vanilja-aromi, sekoita. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paista uunissa 40 minuuttia ja kokeile kypsyys: kakku on kypsää kun hammastikulla kokeiltaessa tikkuun ei jää märkää taikinaa. Paista tarvittaessa 5-10 minuuttia lisää. Omani kypsyivät 40 minuutissa, kuivaksi kakkua ei tarvitse paistaa. Anna kakun jäähtyä hetki vuoassa ennen kuin kumoat sen. Säilyvyys Kun kakku on jäähtynyt kunnolla, säilytä sitä ilmatiiviisti pakattuna. Huoneenlämmössä se pysyy hyvänä muutaman päivän, jääkaapissa jopa 2 viikkoa. Hunnuta tomusokerilla ennen tarjoamista. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaniset omena-kaurakupit
Tuoreesta omenasta, kaurahiutaleista ja muutamasta muusta raaka-aineesta valmistuvat helpot omena-kaurakupit, jotka sopivat aamu-ja välipaloiksi koko perheelle. Jos leivot alle 1-vuotiaalle, lue reseptin lopusta erilliset vinkit tätä varten. Näistä omena-kaurakupeista on tullut yksi meidän perheen vakiovälipaloja. Resepti on Hungry Vegan Maman YouTube-kanavalta, mutta olen kääntänyt sen metrisiin mittoihin ja muokannut reseptiä hieman. Lopputuloksena on simppeli herkku, joka on helppo pakata myös evääksi reppuun. Toivottavasti nautit tästä reseptistä. Ei kun leipomaan! VEGAANISET OMENA-KAURAKUPIT 14 kpl Reseptin alkuperä: resepti käännetty ja hieman muokattu Hungry Vegan Maman Apple Pie Oatmeal Cups- reseptistä Raaka-aineet Märät aineet 3 1/2 dl kasvimaitoa* 1/2 dl vaahterasiirappia* 2 rkl pellavarouhetta* 1 tl vanilja-aromia 2 rkl maapähkinävoita 1 1/2 dl omenasosetta Kuivat aineet 7 dl kaurahiutaleita 1 rkl kanelia* 1 tl leivinjauhetta 1/2 tl suolaa* Lisäksi 5 dl pilkottua omenaa Ohje Esivalmistele Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele muffinipellin kolot kevyesti tai vuoraa ne paperivuoilla. Valmista omena-kaurakupit Sekoita isossa kulhossa märät aineet ja pellava, anna seistä noin 5 minuuttia, jotta pellava turpoaa. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Lisää pilkotut omenat ja kääntele sekaan. Lusikoi taikina vuokiin ja paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia, kunnes omena-kaurakupit ovat kypsyneet. Säilyvyys Omena-kaurakupit säilyvät jääkaapissa noin kolme päivää. Baby vegenda - leivo lapselle Leivotko alle 1-vuotiaalle? Kurkkaa tähdellä merkatut kohdat ja tee tarvittavat muutokset: Käytä kasvimaitoa, jota ei ole vitaminoitu Voit halutessasi korvata vaahterasiirapin lisäämällä saman verran omenasosetta Jätä pellavarouhe ja suola pois reseptistä Valitse ceylonkaneli tavallisen tilalta Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaniset mustapapubrowniet
Mustapapubrowniet eivät ole mikään uusi juttu, mutta en ole koskaan syönyt yhtä hyviä kuin nämä! Taikinaan blendataan papujen lisäksi paahdettua bataattia, taateleita ja aquafabaa. Lopputuloksena on tahmean ihana arkiherkku, joka on sokeriton ja helposti leivottavissa myös perheen pienimmille. Tsekkaa reseptin lopusta vinkit tätä varten. Suosittelen paahtamaan bataatit uunissa reseptiä varten. Uunissa paahdettuna bataatti karamellisoituu hieman ja sen maku on intensiivisempi, eikä rakenne yhtä vetinen kuin keittäessä. Minulla on tapana paahtaa kerralla pelillinen bataattia ja käyttää niitä pitkin viikkoa ruoanlaittoon ja leivontaan. Kokeile esimerkiksi tätä reseptiä: Bataattimutakakku VEGAANISET MUSTAPAPUBROWNIET n. 20 x 30 cm kokoiseen vuokaan Reseptin alkuperä: Urbaani vegenda Raaka-aineet Taikina 2 1/2 dl kypsiä mustapapuja 2 1/2 dl kypsää bataattia (suositus: uunissa paahdettua) 2 1/2 dl taateleita 1 dl aquafabaa (säilykepapujen lientä, siivilöi mustapapujen liemi talteen ja käytä sitä) 1 dl kaurahiutaleita 1/2 dl mantelijauhoa 1 dl kaakaojauhetta 1 tl leivinjauhetta 1 tl vanilja-aromia 1/4 tl suolaa * Koristeluun rivi tummaa suklaata pakastekuivattua vadelmaa Ohje Esivalmistele Lämmitä uuni 190 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla bataattien kypsennystä varten. Vuoraa brownievuoka leivinpaperilla tai voitele se öljyllä. Kypsennä bataatti (tarvitset yhden ison tai 2 pientä) Halkaise bataatti pituussuunnassa ja laita leivinpaperilla vuoratulle uunipellile leikkuupinta alaspäin. Paahda 190 asteessa 30-45 minuuttia kunnes bataatti on täysin kypsä ja pohjasta hieman karamellisoitunut. Lusikoi 2 1/2 dl kypsää bataattia reseptiä varten. Laske uunin lämpötila 175 asteeseen brownieta varten. Vinkki! Kypsennä kerralla pellillinen bataattia ja käytä ruoanlaittoon tai leivontaan, kuten bataattimutakakkuun. Kypsää bataattia voi myös pakastaa myöhempää käyttöä varen. Valmista brownie Poista taateleista kivet ja kaada niiden päälle kuumaa vettä. Anna liota 10 minuuttia jotta taatelit pehmenevät. Valuta vesi pois. Mittaa tehosekoittimeen tai blenderiin taatelit, bataatti, mustapavut, aquafaba ja kaurahiutaleet. Aja tasaiseksi tahnaksi. Siirrä kulhoon ja lisää loput raaka-aineet. Sekoita ja kaada taikina brownievuokaan. Paista 175 asteessa 35-40 minuuttia. Se saa jäädä keskeltä hieman tahmeaksi, joten varo paistamasta täysin läpikypsäksi ja kuivaksi. Anna jäähtyä kunnolla. Koristele browniet Sulata rivi suklaata ja koristele suklaaraidoin ja pakastekuivatuilla vadelmilla. Säilyvyys Säilytä browniet jääkaapissa. Maku paranee siellä ollessa, joten voit huoletta leipoa nämä myös päivän tai pari ennakkoon! Kestää pakastuksen. Baby vegenda - leivo lapselle Jos leivot alle 1-vuotiaalle lapselle, jätä reseptistä suola pois. Useimmissa säilykepavuissa on suolaa, joten voit keittää reseptiä varten omat pavut, jos haluat välttää suolan kokonaan. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaninen Dumle-pannacotta
Tässä herkullisessä jälkiruoassa on kerros Dumle-kauramaitoon keitettyä pannacottaa ja kerros suklaaganachea, ja se viimeistellään sormisuolalla ja halutessasi kinuskikastikkeella. Pannacotta on helppo ja nopea valmistaa, ja se jähmettyy kylmässä muutamassa tunnissa. Kinuskikastike on ihana lisä pannacottaan, mutta ei pakollinen: tämä on todella hyvää ilmankin, joten mene makusi mukaan. Dumle-maitoon lisätty kerma tekee pannacotasta ihanan pehmeän ja lohkeilevan, muista vain keittää seosta tarpeeksi pitkään (3 minuuttia), jotta Vegegel aktivoituu ja jähmettää massan. Toivottavasti nautit tästä reseptistä! Meillä syötiin kaikki kolme testiversioannosta hujauksessa. :) Vegaaninen Dumle-pannacotta 6 annosta Reseptin alkuperä: Urbaani vegenda Raaka-aineet Pannacotta 1 dl kasvipohjaista kermaa (käytin Alpro soya) 4 dl Dumle-kaurajuomaa 1 pussi Vegegel-jauhetta 1/8 tl suolaa Suklaaganache 50 g tummaa suklaata 50 g kasvipohjaista kermaa 2 tl margariinia ripaus suolaa Päälle sormisuolaa halutessasi kinuskikastiketta (valmiina kaupasta esim Nature's Charm Coconut Salted Caramel Sauce, tai keitä oma kastike) Kinuskikastike 1/2 dl kasvikermaa 1/2 dl fariinisokeria reilu ripaus suolaa (pari palaa vegaanista valkosuklaata) Ohje Valmista pannacotta Sekoita kattilassa kerma, Dumle-juoma, vegegel ja suola. Kuumenna koko ajan sekoittaen, ja kun seos kiehuu, keitä sitä 3 minuuttia matalalla lämmöllä. Kaada jälkiruokakulhoihin, jäähdytä ja siirrä jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi. Valmista suklaaganache Pilko suklaa pieniksi paloiksi kulhoon. Kuumenna kattilassa kerma, margariini ja suola höyryävän kuumaksi. Kaada neste pilkotun suklaan päälle, annan seistä hetki ja sekoita sitten nuolijalla tasaiseksi. Lusikoi pannacotta-annosten päälle ja levitä suklaa reunoille asti. Nosta kylmään jähmettymään, noin puoleksi tunniksi. Keitä kinuskikastike (tai käytä valmista) Sekoita kerma ja fariinisokeri kattilassa ja keitä 8-10 minuuttia kunnes kinuski paksuuntuu. Siirrä kattila pois liedeltä ja lisää kinuskiin pari palaa valkosuklaata. Sekoita. Mausta suolalla ja anna jäähtyä ennen käyttöä. Viimeistele Lusikoi pannacotan päälle kinuskia ja ripottele pinnalle sormisuolaa. Vinkki kinuskiin: Olen saanut parhaimman ja paksuimman kinuskin keitettyä täysrasvaisesta kookosmaidosta ja Plantin kauravispistä. Tähän reseptiin toimii myös ohut kinuskikastike, mutta jos haluat paksumman, voi vegaanisen kinuskiin sekoittaa lopuksi pari palaa valkosuklaata, joka jähmettää kinuskia hyvin. Resepti toimii myös hyvin ilman kinuskia, joten tee valinta oman makusi mukaan. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaniset omena-suolakinuskipullat
Omena-suolakinuskipullat sopivat alkaneeseen syksyyn ja sadepäivien leivontahetkiin. Pullataikinan sisälle keitetään kinuski, jonka seassa on omenaraastetta ja saksanpähkinäjauhetta. Täytetyt pullat kohoavat kauniin korkeiksi ja pitävät hyvin muotonsa, jos kohotat ja paistat ne muffinipellissä. Olen leiponut näitä pullia myös vuokapulliksi näiden kurpitsakierrepullien tapaan, ja voit yhtä hyvin leipoa pullat niinkin. Katso vain reseptin lopusta paisto-ohjeet vuokapullaan. Täytteeseen piilotettu pähkinäjauhe tuo ihanaa mehevyyttä pulliin, ja tekee täytteestä paksumman ja helposti sisällä pysyvän. Voit vaihtaa saksanpähkinäjauheen halutessasi toiseen pähkinäjauheeseen tai esimerkiksi mantelijauheeseen. Osta valmis jauhe tai jauha pähkinät blenderissä, tai rouhi ne veitsellä mahdollisimman pieneksi rouheeksi. VEGAANISET OMENA-SUOLAKINUSKIPULLAT 12 kpl Reseptin alkuperä: Urbaani vegenda Raaka-aineet Taikina 2 1/2 dl täysrasvaista kookosmaitoa 25 g tuorehiivaa 1/2 dl fariinisokeria 1/2 dl sokeria 1/2 tl suolaa 1 1/2 tl kardemummaa 7- 7 1/2 dl vehnäjauhoja 1/2 dl huoneenlämpöistä margariinia Kinuskitäyte 2 dl täysrasvaista kookosmaitoa tai kuumennuksen kestävää kasvivispiä 2 dl fariinisokeria 3/4 tl suolaa 1 tl vanilja-aromia 4 dl omenaraastetta 2-3 dl saksanpähkinäjauhetta (tai muuta haluamaasi pähkinäjauhetta, kuten mantelia) Päälle 1 dl kinuskitäytettä sormisuolaa Ohje Esivalmistele Vuoraa muffinipelti paperivuoilla tai öljyä muffinipellin kolot. Valmista kinuskitäyte Mittaa kookosmaito/kasvivispi ja fariinisokeri kattilaan. Keitä 10-12 minuuttia kunnes kinuski on paksuuntunut. Nosta pois liedeltä ja mausta suolalla ja vaniljalla. Lisää omanaraaste ja pähkinäjauhe. Anna jäähtyä sen aikaa, kun valmistat pullataikinan. Valmista pullataikina Lämmitä kookosmaito kädenlämpöiseksi. Sekoita hiiva, fariinisokeri, sokeri, kardemumma, suola ja valtaosa jauhoista (6 1/2 dl) taikinaan. Lisää pehmeä margariini ja loput jauhoista. Alusta taikinaa joko käsin tai koneella, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kauniisti kulhon reunoilta. (Minä leivon pullataikinan aina koneella ja vaivaan sitä 5-8 minuuttia.) Peitä taikinakulho liinalla ja anna sen levätä 10 minuuttia ennen leipomista. Muotoile pullat Kun taikina on levännyt, kaada se jauhotetulle alustalle ja kaulaa noin 30 cm x 40 cm kokoiseksi levyksi. Ota 1 dl kinuskitäytettä sivuun ja levitä loput tasaisesti taikinalevyn päälle. Rullaa taikina pitkäksi pötköksi korvapuustin tapaan, nipistä saumakohta kiinni. Leikkaa taikinarulla 12 yhtä suureen palaan. Nosta pullat vuokiin ja jätä kohoamaan liinalla peiteltynä noin puoleksi tunniksi. Lusikoi kohonneiden pullien päälle loppu kinuskitäyte. Esilämmitä uuni sillä välin kun pullat kohoavat. Paista pullat Paista pullia 200 asteisessa uunissa 15-18 minuuttia, kunnes ne ovat kypsyneet. Ripottele kypsien pullien pinnalle hieman sormisuolaa. Vinkki! Voit myös halutessasi paistaa pullista vuokapullan. Tässä tapauksessa asettele pullat vuokaan vieri viereen kohoamaan ja paista 175 asteessa noin 25-30 minuuttia. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaninen nutella-vadelmatäytekakku
Hasselpähkinällä maustettu kakku, joka on täytetty vegaanisella nutellalla ja vadelmilla on heittämällä yksi lempikakuistani. Olen leiponut tätä useamman kerran kotona ja pari kertaa pop up-leivosmyyjäisissä, mutta nyt on aika jakaa resepti teidän kanssanne. Toivottavasti nautitte siitä yhtä paljon kuin minä! Kakku ei ole mitenkään vaikea valmistaa, mutta olen lisännyt reseptiin pari niksiä, joilla se onnistuu entistä helpommin ja jolloin tulos on mahdollisimman siisti. Suosittelen lukemaan reseptin huolella läpi ennen aloittamista. VEGAANINEN NUTELLA-VADELMAKAKKU 1 kakku halkaisijaltaan 20 cm vuokaan Reseptin alkuperä: Kakkupohja on käännetty metrisiin mittoihin ja muokattu pähkinäiseksi Gretchen's Vegan Bakeryn täytekakkupohjasta, loppu resepti Urbaani vegenda Raaka-aineet Kakkupohja 260 g soijamaitoa 2 1/4 rkl omenaviinietikkaa 75 g margariinia 75 g kookosöljyä 1 1/2 tl vanilja-aromia 3/4 tl suolaa 290 g sokeria 250 g vehnäjauhoja 1 1/2 dl hasselpähkinärouhetta, paahdettuna 1 1/2 tl ruokasoodaa Kostutusliemi 3/4 dl hasselpähkinämaitoa tai muuta kasvimaitoa 1 tl vanilja-aromia Mascarponekerma 250 g vegaanista mascarponea 2 dl kasvivispiä 1/2 dl tomusokeria 1 tl vanilja-aromia Kakun täyttöön 2 dl vegaanista nutellaa (kuten Valsoia tai Vego) 250 g tuoreita vadelmia tai suomalaisia pakastevadelmia Koristeluun 2 dl kasvivispiä (esim Planti ja Fazer Aito ovat jämäköitä kuorruttamiseen) 2 rkl vaniljasokeria 1/2 dl hasselpähkinärouhetta, paahdettuna 2 rkl vegaanista nutellaa tuoreita vadelmia syötäviä kukkia tai yrttejä makusi mukaan Ohje Esivalmistele Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa halkaisijaltaan 20 cm kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. Rasvaa reunat ja jauhota korppujauholla tai mannasuurimoilla. Paahda taikinaan ja koristeluun tuleva hasselpähkinärouhe uunissa 5-10 minuuttia, kunnes se on saanut hieman väriä. Siirrä jäähtymään. Valmista kakkupohja Mittaa soijamaito ja omenaviinietikka kulhoon ja jätä paksuuntumaan. Sulata margariini ja kookosöljy ja sekoita kulhossa vaniljan, suolan ja sokerin kanssa. Lisää paksuuntunut soijamaito. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauho, hasselpähkinärouhe ja ruokasooda ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Kaada kakkuvuokaan ja paista 45 minuuttia, kunnes pohja on kypsä. Anna jäähtyä kunnolla ennen täyttämistä, ja jos täytät kakun vasta seuraavana päivänä, säilytä sitä jääkaapissa. Kylmää pohjaa on helpompi ja siistimpi leikata. Esivalmistele raaka-aineet kakun täyttöä varten Sekoita kostutusliemi. Valmista mascarponekerma vatkaamalla mascarpone, kasvivispi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta vaniljalla. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Vinkkejä kakun kokoamiseen: Kokoa kakku mielellään päivä ennen kuorruttamista reunakalvon sisään. Reunakalvo auttaa kakkua asettumaan siistimpään muotoon, ja jos kakku saa tekeytyä jääkaapissa päivän, se on ehtii jämäköityä ja asettua aloilleen, jolloin kuorruttaminen on paljon helpompaa. Myös maut ehtivät tasaantua. Nutellan saa helpoiten levitettyä kakun väliin, jos sitä sulattaa ensin hieman. Voit pitää nutellapurkkia muutaman minuutin kuumassa vedessä, kunnes sisältö muuttuu juoksevammaksi. Valuta nutella lusikalla kakkupohjan päälle, sillä nutellan levittäminen lusikalla/lastalla saattaa saada pohjan repeämään. Kokoa kakku Aseta alin kakkupohja kakkualustalle (valitse alimmaiseksi vahvin pohja), kostuta se ja lusikoi 1 dl nutellaa kakkupohjalle. Pursota mascarponekermasta rengas reunoille ja täytä sisältö puolella vadelmista. Kermarengas reunalla auttaa marjoja pysymään kakun sisällä ja myöhemmin kuorruttaminen on helpompaa. Levitä vadelmien päälle vielä lisää kermaa. Toista sama toiselle kakkupohjalle ja lopuilla täytteillä. Kostuta myös ylin kansi. Peitä kakku kelmulla ja siirrä jääkaappiin tekeytymään. Kuorruta kakku Vatkaa kasvivispi ja vaniljasokeri vaahdoksi. Kuorruta kakku, mutta jätä osa kermasta halutessasi pursotuksia varten. Kuorruta kakun reunat paahdetulla hasselpähkinärouheella. Valuta nutellasta koristerengas kakun päälle ja koristele vadelmilla, hasselpähkinärouheella ja haluamillasi yrteillä ja kukilla. Tarjoile! Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Uuniomenasose
Kotitekoinen omenasose valmistuu uunissa järjettömän helposti, ja soseesta tulee ihanan paksua, makeaa ja intensiivisen makuista. Ero keittämällä tai höyryttämällä valmistettuun soseeseen on melko valtava, joten suosittelen kokeilemaan tätä tapaa! Jaoin reseptin aiemmin Instagramissa ja moni innostui jo kokeilemaan uuniomenasoseen valmistamista. Itse olen tehnyt soseita jo monen litran edestä, ja pian meidän omenasoserumba on tälle syksyä takanapäin. Kuorineen vai ilman? Riippuu pitkälti siitä tavasta, jolla soseutat omenat, onko kuorimiselle tarvetta - ja siitä, pidätkö soseesta enemmän sileänä vai sattumilla. Itse en kuori omenia, mutta ajan soseen tasaiseksi tehokkaalla blenderillä, jolloin siitä tulee täysin sileää. Tehottomampi kone tai sauvasekoitin jättää karkeamman jäljen ja mahdollisia kuorenpalasia. Uuniomenasoseen maustaminen: Helpoimmillaan valmistat soseen pelkistä omenista, mutta voit myös maustaa sen kanelilla ja halutessasi vaniljalla. Molemmilla tavoilla tulee todella hyvää! Uuniomenasoseen säilytys: Sose säilyy jääkaapissa noin viikon hyvänä, mutta on herkkä homehtumaan, joten suosittelen pakastamaan pienissä rasioissa ja sulattamaan käyttöön tarpeen mukaan. Olen säilyttänyt sosetta pakastimessa vajaan vuoden ja se on pysynyt hyvänä. UUNIOMENASOSE n. 1 litra valmista sosetta Reseptin alkuperä: Urbaani vegenda Raaka-aineet 2 kg putsattua kotimaista omenaa halutessasi 1/2 rkl kanelia* ja hieman aitoa vaniljaa Ohje Esivalmistele Lämmitä uuni 200 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Valmista sose Huuhtele omenat ja leikkaa pois siemenkota. Levitä pilkotut omenat uunipellille. Ripottele päälle halutessasi kaneli ja vanilja, kääntele sekaisin. Paahda uunissa 30-45 minuuttia, kunnes omenat ovat kypsyneet kokonaan ja saaneet hieman väriä pintaan. Siirrä omenat blenderiin ja aja tasaiseksi soseeksi. Siirrä rasioihin, jäähdytä ja pakasta. Vinkkejä omenasoseen käyttöön Käytä omenasosetta esimerkiksi kananmunankorvaajana leivonnassa (1/2 dl vastaa yhtä kananmunaa), lisää aamupuuron tai leivän päällä (ihana yhdistelmä tulee maapähkinävoista ja omenasoseesta) ja syötä vauvalle, taaperolle ja itsellesi sellaisenaan. BABY VEGENDA - LEIVO LAPSELLE Vauvalle ja taaperolle tehdessä valitse ceylonkaneli Säilyvyys Uuniomenasose säilyy jääkaapissa noin viikon, mutta pakastimessa useita kuukausia (teen itse kerralla lähes vuoden satsin) joten suosittelen pakastamaan soseen pienissä rasioissa ja sulattamaan tarpeen mukaan. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaninen vadelma-lakritsijäätelökakku
Vadelma-lakritsijäätelökakku valmistuu nopeasti kondensoidusta kookosmaidosta, valmiista lakritsikastikkeesta ja turkinpippurikekseistä. Jäädytä ja nauti seuraavana päivänä! Kysyin Instagramissani toiveita jäätelökakkureseptiin, ja ehdottomasti eniten ääniä sai lakritsikakku. Halusin lisätä makupariksi vadelmaa, mutta mikäli pidät lakritsista eniten lakritsina, voit jättää vadelman pois reseptistä ja tehdä tästä perinteisemmän valkoisen lakukakun. Muutos ei vaikuta negatiivisesti rakenteeseen! VEGAANINEN VADELMA-LAKRITSIJÄÄTELÖKAKKU halkaisijaltaan 18 cm vuokaan Reseptin alkuperä: Urbaani vegenda Raaka-aineet Keksipohja 120 g Domino Tyrkisk Peber-keksejä 1 rkl margariinia Jäätelöpohja 160 g (1/2 prk) kondensoitua kookosmaitoa 2 1/2 dl kasvivispiä (käytin Fazer Aito, myös Alpro soija tai muu ilmava vispi käy) ripaus suolaa 1 tl vanilja-aromia 15 g pakastekuivattuja vadelmia jauheena (voit jauhaa kokonaiset myös itse blenderissä) n. 100 g vegaanista lakritsikastiketta (esim Pirkka) Koristeeksi lakritsikarkkeja tuoreita vadelmia Ohje Esivalmistele Vuoraa 18 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla ja pingota reunoille halutessasi reunakalvo, jotta kakku irtoaa helpommin vuoasta. Valmista pohja Murskaa keksit blenderissä hyvin hienoksi murskaksi. Sulata margariini ja sekoita keksimuruun. Painele keksimuru tiiviisti kakkuvuoan pohjalle. Valmista jäätelömassa Vatkaa kasvivispi kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kondensoitu kookosmaito vispiin koko ajan vatkaten. Mausta suolalla, vaniljalla ja pakastekuivatuilla vadelmilla. Kokoa kakku Lusikoi 1/3 jäätelömassasta kakkuvuoan pohjalle. Valuta lakritsikastiketta massan päälle ja sekoita tikulla, jotta jäätelöön jää kastikeraitoja. Kaada taas 1/3 jäätelömassaa vuokaan, lisää kastike, kaada loppumassa ja tasoita kakun pinta sileäksi. Koristele pinta lakritsikastikkeella. Peitä vuoka kelmulla ja laita pakastimeen jähmettymään seuraavaan päivään. Viimeistele Kun kakku on jäätynyt, irrota se vuoasta ja koristele lakritsikarkeilla ja tuoreilla vadelmilla. Säilyvyys Kakku säilyy pakastimessa hyvin suojattuna useamman viikon - kuukauden. Älä pakasta uudelleen kerran sulanutta kakkua. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaninen puuropannukakku
Jääkö teilläkin välillä aamupuuroa yli? Tämä resepti on nimittäin hyvä tapa hyötykäyttää ylijäänyt kaurapuuro, eikä ole niin nöpönuukaa vaikka puuron seassa olisi esim. muussattuja banaaneja tai marjoja. Ne sopivat kaikki tähän uunissa paistettavaan puuropannariin, joka maustetaan kardemummalla ja kanelilla. Rakastan ahvenanmaalaista pannukakkua, ja Viimeistä murua myöten -blogin resepti on ollut meillä ahkerassa käytössä, sillä se on heittämällä paras vegaanisen uunipannukakun ohje, johon olen törmännyt! Viime keväänä aloin kuitenkin hyötykäyttämään ylijääneen kaurapuuron hieman arkisempaan pannariversioon, ja niin syntyi tämä täydellisesti aamupalapöytään sopiva puuropannukakku. Käytän reseptissä kaura- ja spelttijauhoja, enkä lisää sokeria aamupalapannareihin. Toisinaan käytän omenasosetta tai muussattua banaania tuomaan reseptiin makeutta, toisinaan jätän välistä ja käytän pelkkää kasvijogurttia sidosaineena. Kuten huomaat, resepti on armahtava ja täydellinen kaapintyhjennysresepti. Lue postauksen lopusta myös vinkit, mitä ottaa huomioon jos leivot tätä perheen pienimmille. VEGAANINEN PUUROPANNUKAKKU 1 pellillinen Reseptin alkuperä: muokattu arkisemmaksi ja aamupalamaisemmaksi Viimeistä murua myöten -blogin ahvenanmaalaisesta pannukakkureseptistä Raaka-aineet 1 l kasvimaitoa* 3 1/2 dl kaurapuuroa 1 dl kasvipohjaista jogurttia* 1 banaani muussattuna TAI 1 dl omenasosetta TAI toinen desi jogurttia 2 1/2 dl kaurajauhoa (voit valmistaa myös itse kaurahiutaleista blendaamalla) 2 dl spelttijauhoa 1 1/2 tl kardemummaa 1 tl kanelia* 1/2 tl suolaa* Ohje Esivalmistele Lämmitä uuni 220 asteeseen/kiertoilmalla 200 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Valmista pannukakkutaikina Sekoita taikinan ainekset vispilällä sekaisin. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista noin 30-45 minuuttia, kunnes pannukakku on hyytynyt ja pinta on saanut hieman väriä. Anna jäähtyä hetki, leikkaa paloiksi ja tarjoile lempitäytteidesi kanssa. Minä tarjoilin pannukakun viimeksi kookoskerman, marjasoseen, tuoreiden marjojen ja voikukkahunajan kanssa. Baby vegenda - leivo lapselle Jos leivot alle 1-vuotiaalle lapselle, kurkkaa tähdellä merkityt kohdat ja tee seuraavat muutokset: Alle yksivuotiaille sopivat kasvimaidot (poislukien riisimaito, jota ei suositella pienille lapsille), joihin ei ole lisätty vitamiineja. Esimerkiksi Oatlyn luomukauramaito sisältää vain vettä, kauraa ja ripauksen suolaa. Myös kookosmaito toimii Valitse vauvalle/taaperolle parhaiten sopiva jogurtti. Meillä käytettiin vauvavuonna eniten Planti Greek Style-jogurttia, joka on sokeriton, ja jota ei ole vitaminoitu. Vauvavuoden jälkeen olen valinnut tavallisen sokerittoman soijajogurtin Jätä reseptistä suola pois Valitse ceylonkaneli tavallisen tilalta Säilyvyys Puuropannukakku säilyy jääkaapissa muutaman päivän, ja se kestää myös pakastamisen. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaniset keksileivokset lapsille
Vähäsokeriset, vegaaniset keksileivokset ovat ihana juhlatarjottava vauvoille ja taaperoille! Leivokset kootaan kaupan valmiista keksipaketista, ja muutamassa tunnissa kookoskerma ja marjasose pehmittävät keksit lusikoitavaksi leivokseksi. Tämä on helppo ja vaivaton resepti niitä hetkiä varten, kun haluat hemmotella perheen pienimpiä. Raaka-aineiden korvaaminen: Voit halutessasi muokata reseptiä vastaamaan syöjien omia makumieltäymyksiä. Tämä resepti on kuvanmukainen kesäinen ja marjainen versio marjasoseella ja tuoreilla marjoilla. Kookoskermavaahdon korvaaminen: Oatly iMat Visp on sokeriton vaihtoehto kookosvispille, ja kaupan muut kasvivispit sopivat myös tarkoitukseen, mikäli pieni määrä sokeria ei haittaa. Itse valitsin kookoskerman sen luonnollisuuden ja vaahdon pitkään hyvänä pysymisen takia. Keksien korvaaminen: Organix Baby Biscuits-keksejä löytyy lähes joka marketista ja ne sopivat pakkauksen mukaan lapsille 10 kk eteenpäin. Keksit ovat makeutettu mehutiivisteillä, mutta lisättyä sokeria niissä ei ole. Ne ovat renkaan mallisia ja niistä saa koottua kauniit leivokset, mutta jos löydät muita lapsille sopivia keksejä, voit totta kai korvata keksit. Soseen korvaaminen: Valitse makusi mukaan sokeriton hedelmä- tai marjasose, ja valitse päälle tulevat koristehedelmät tai -marjat sen mukaan. VÄHÄSOKERISET VEGAANISET KEKSILEIVOKSET 3 leivosta soveltuu lapsille 10 kk iästä eteenpäin Reseptin alkuperä: Urbaani vegenda Huom! Kookosmaidon tulee jähmettyä jääkaapissa yön yli ennen vatkaamista, ja valmiiden leivosten tulee tekeytyä kylmässä muutama tunti ennen tarjoilua. Aloita valmistelut siis ajoissa! Raaka-aineet 1 pkt (9 keksiä) Organix Baby Biscuits- keksejä (keksit ovat makeutettu mehutiivisteillä, mutta ne eivät sisällä lisättyä valkoista sokeria) 1 prk täysrasvaista kookosmaitoa 1/2 tl vanilja-aromia 3 rkl marjasosetta (ilman lisättyä sokeria, kaupan lastenruokahyllyillä on hyvä valikoima) Koristeluun tuoreita marjoja tai hedelmiä yrttejä ja syötäviä kukkia Ohje Esivalmistele Laita kookosmaitopurkki jääkaappiin kovettumaan päivä ennen leipomista. Vatkaa kookoskerma Avaa kookosmaitopurkki ja kaavi kovettunut osa kulhoon. 3 leivokseen riittää noin puolet kookosmaidon kovettuneesta osasta. Vatkaa kovettunut osa kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Mausta vanilja-aromilla ja siirrä pursotuspussiin. Kokoa leivokset Aseta keksi tarjoilukulholle, levitä sen päälle noin teelusikallinen marjasosetta ja pursota päälle rengas kookoskermaa. Aseta päälle toinen keksi, toinen kerros marjasosetta ja kermaa. Toista kunnes saat kolme 3-kerroksista keksileivosta. Täytä keksien sisällä oleva kolo marjoilla, ja koristele päällimäinen kerros marjoilla, yrteillä ja kukilla. Laita leivokset jääkaappiin tekeytymään. Ne pehmenevät muutamassa tunnissa lusikoitaviksi, mutta voit hyvin valmistaa ne myös päivää ennen tarjoilua. Vinkki! Käytä loput kookosmaidosta ruoanlaittoon, leivontaan tai smoothieen. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaninen mansikka-mantelitäytekakku
Klassinen mansikkakermakakku onnistuu täydellisesti myös vegaanisena ja osittain mantelijauhoihin leivottuna siitä tulee entistäkin mehevämpi. Tämä kakku on pehmeä, täyteläinen ja kerrassaan ihana! Jos kaipaat lisävinkkejä vegaanisen täytekakun onnistumiseen, lue postauksesta vinkit. Näin maksimoit onnistumisen tämän täytekakun (ja yleensäkin vegaanisten täytekakkujen) kanssa: Aloita leipominen hyvissä ajoin! Jos mahdollista, leivo kakkupohja aamulla tai edellisenä päivänä, anna sen jäähtyä kunnolla ja siirrä jääkaappiin kylmettymään. Kylmää kakkupohjaa on helpompi käsitellä, se leikkautuu kauniimmin, ei murene ja pysyy kakkua täyttäessä aloillaan paremmin kuin vielä pehmeä ja lämmin pohja. Tätä ohjetta ei tietenkään ole pakko noudattaa, mutta tällä tapaa saat helpommin leivottua siistin ja särmän kakun. Kokoa kakku reunakalvojen sisään. Tämäkään ei ole pakollinen osa, mutta tekee kakusta huomattavasti siistimmän ja reunoilta tasaisen, ja kakku hyytyy tiiviimpään ja korkeampaan muotoon kuin ilman reunakalvoa. Voit myös kasata kakun lautaselle ja sen jälkeen asettaa reunakalvon tiiviisti ympärille. Tällä tapaa kakusta tulee helpompi ja miellyttävämpi käsitellä. Kuorruta vasta seuraavana päivänä täyttämisestä. Tällä tapaa pehmeä täyte - mascarponekerma, (tai toisinaan mousse tai ganache) - ehtii asettua ja kiinteytyä jääkaapissa ollessaan. Kakku on huomattavasti helpompi kuorruttaa ja se pysyy myös leikatessa paremmin kasassa kuin heti kuorrutettu ja syöty. Kun annat täytetyn kakun levätä jääkaapissa, ehtivät sen maut myös tasaantua ja kostutus imeytyä kakkupohjiin. Älä avaa uuninluukkua turhan aikaisin tarkistaaksesi kypsyyttä. Kakkupohja, joka on vielä raaka sisältä, saattaa tässä vaiheessa lässähtää keskeltä, joten kannattaa malttaa loppuun saakka. Ota kakku uunista vasta, kun sen reunat irtoavat vuoasta, eikä hammastikulla kokeiltaessa kakun keskeltä irtoa enää kosteaa taikinaa. Jos kakku kuitenkin vajoaa keskeltä: ei hätää! Kakun saa edelleen leikattua kolmeen osaan ja koottua niin, ettei kukaan huomaa. Kikkakolmonen: anna painovoiman tehdä työtä. Anna kakun jäähtyä noin 15 minuuttia siten päin, kuten se vuoassa paistui. Käännä vuoka sitten vajonnut puoli pöytää päin ja anna jäähtyä loppuun. Kakku ei ehkä ole tältä puolelta kimmoisa ja sileä kuten ideaalitilanteessa, mutta ainakin se jäähtyy helpommin leikattavaan muotoon. Kakkua kootessa voit levittää kakun keskiosaan enemmän kermaa tukemaan notkahtanutta pohjaa. VEGAANINEN MANSIKKA-MANTELIKAKKU halkaisijaltaan 20 cm vuokaan Reseptin alkuperä: alkuperäinen kakkupohja on peräisin Gretchen Pricen Modern Vegan Baking-kirjasta, olen pienentänyt reseptin, kääntänyt sen grammoiksi ja muokannut siitä mantelisen version. Muu resepti: Urbaani vegenda Huom! Lue postauksesta vinkit onnistuneeseen kakkuun. Raaka-aineet Kakkupohja 260 g soijamaitoa 2 1/4 rkl omenaviinietikkaa 75 g margariinia 75 g kookosöljyä 1 1/2 tl vanilja-aromia 3/4 tl suolaa 290 g sokeria 250 g vehnäjauhoja 50 g mantelijauhoa 1 1/2 tl ruokasoodaa Kostutusliemi 3/4 dl soijamaitoa 1 tl vanilja-aromia Mascarponekerma 250 g vegaanista mascarponea 2 dl kasvivispiä (käytin Fazer Aito kauravispiä) 1/2 dl tomusokeria 1 tl vanilja-aromia Kakun täyttöön 1/2 dl omenahilloa (käytin vaniljaista omenahilloa, voit käyttää muuta valitsemaasi hilloa, mutta suosittelen pehmeitä ja neutraaleja makuja, jotta manteli pääsee oikeuksiinsa kakussa) 400 g mansikoita paloiteltuna Kakun kuorruttamiseen 2 dl kasvivispiä (käytin Fazer Aito kauravispiä) 2 rkl vaniljasokeria 100 g mantelilastuja 200 g mansikoita Ohje Esivalmistele Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa halkaisijaltaan 20 cm kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. Rasvaa reunat ja jauhota korppujauholla tai mannasuurimoilla. Valmista kakkupohja Mittaa soijamaito ja omenaviinietikka kulhoon ja jätä paksuuntumaan. Sulata margariini ja kookosöljy ja sekoita kulhossa vaniljan, suolan ja sokerin kanssa. Lisää paksuuntunut soijamaito. Siivilöi toiseen kulhoon vehnäjauho, mantelijauhe ja ruokasooda ja sekoita taikinaan. Kaada kakkuvuokaan ja paista 45 minuuttia, kunnes pohja on kypsä. Anna jäähtyä kunnolla ennen täyttämistä, ja jos täytät kakun vasta seuraavana päivänä, säilytä sitä jääkaapissa. Kylmää pohjaa on helpompi ja siistimpi leikata. Esivalmistele täytteet ja pohja kakun kokoamista varten Sekoita kostutusliemi. Paahda mantelilastut kuumalla, kuivalla pannulla kullanruskeiksi. Pilko mansikat. Valmista mascarponekerma vatkaamalla mascarpone, kasvivispi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta vaniljalla. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Vinkki: Kokoa kakku mielellään päivä ennen kuorruttamista reunakalvon sisään. Reunakalvo auttaa kakkua asettumaan siistimpään muotoon, ja jos kakku saa tekeytyä jääkaapissa, se on ehtinyt jämäköityä ja asettua aloilleen, jolloin kuorruttaminen on paljon helpompaa. Myös maut ehtivät tasaantua. Kokoa kakku Aseta alin kakkupohja lautaselle (valitse alimmaiseksi vahvin pohja), kostuta se ja levitä puolet omenahillosta päälle. Pursota mascarponkermasta rengas reunoille ja täytä sisältö puolella mansikoista. Kermarengas reunalla auttaa mansikoita pysymään kakun sisällä ja myöhemmin kuorruttaminen on helpompaa. Levitä mansikoiden päälle vielä lisää kermaa. Toista sama toiselle kakkupohjalle ja lopuilla täytteillä. Kostuta myös ylin kansi. Peitä kakku kelmulla ja siirrä jääkaappiin tekeytymään. Kuorruta kakku Vatkaa kasvivispi ja vaniljasokeri vaahdoksi. Kuorruta kakku, mutta jätä osa kermasta pursotuksia varten. Kermakerroksen ei tarvitse olla täydellisen siisti, sillä se tullaan peittämään täysin. Kuorruta kakun reunat paahdetuilla mantelilastuilla. Pursota ruusukkeita kakun reunoille ja täytä kakun päällinen tuoreilla mansikoilla. Tarjoile! Säilyvyys Kakku säilyy jääkaapissa hyvänä noin kolme päivää. Peitä se kuvulla tai kelmulla, ettei kakkuun tartu jääkaapin makuja. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaninen paistettu suklaa-vadelmajuustokakku
Vegaaninen paistettu juustokakku suklaaganachella ja keolla tuoreita vadelmia - täydellinen herkku juhliin kuin juhliin! Jos olet kaivannut paistettua juustokakkua, joka vetää maultaan ja rakenteeltaan vertoja perinteisille versioille, niin nyt lykästi. Tämä kakku on juuri sellainen, kuin juustokakun kuuluukin olla! Sain Ilse R. Pinneriltä hänen vasta julkaisemansa vegaanisen leivontakirjan, Vegalicious Pastryn. Kirja on täynnä ihanan näköisiä reseptejä, mutta ensimmäiseksi halusin kokeilla Ilsen juustokakkureseptiä. Alkuperäisessä reseptissä on vaalea pohja ja päällä karhunvadelmakompottia ja tuoreita karhunvadelmia. Omastani tein suklaan ja vadelman makuisen. Olen leiponut kakkua nyt useamman kerran ja muokannut siitä omaan makuuni täydellisen. Lämmin suositus siis sekä tälle kakulle että Vegalicius Pastry -kirjalle, joka on melkoinen vegaanileivonnan aarreaitta. Raaka-aineiden korvaaminen: Olen merkinnyt reseptiin tuotemerkit raaka-aineisiin, joilla olen leiponut tämän kakun onnistuneimmin. Jos kyseisiä tuotteita ei ole sinulle saatavilla, voit korvata ne vastaavilla tuotteilla ottaen huomioon, että rakenne/maku saattaa hieman muuttua. Mascarponen korvaaminen: Käytä pelkästään (eli 400 g) soijapohjaista tuorejuustoa, näin tehdään myös reseptin alkuperäisessä versiossa. Itse pidin kuitenkin enemmän mascarponea sisältävän kakun rakenteesta. Tuorejuuston korvaaminen: Jos et löydä kaupasta soijapohjaista tuorejuustoa, valitse seuraavaksi paras vaihtoehto. Esim. Violife-tuorejuusto on koostumukseltaan jämäkkää ja voisi sopia reseptiin paremmin kuin pehmeämmät kauratuorejuustot. Vaniljarahkan korvaaminen: Korvaa maustamattomalla soijarahkalla ja lisää massaan hieman enemmän vanilja-aromia. Kookosöljyn korvaaminen: Kookosöljy jähmettyy kylmässä ja tuo kakkupohjiin ja massoihin pitävyyttä ja tiiviyttä toisin kuin muut öljyt. Siksi en suosittele korvaamaan kookosöljyä muilla rasvoilla. Jos juustokakun pinta halkeaa: Joskus näin käy, mutta tämän reseptin kohdalla ei ole mitään hätää! Juustokakku kuorrutetaan suklaaganachella, ja ganache peittää mahdolliset halkeamat juustokakun pinnassa. Kakusta tulee joka tapauksessa kaunis ja se pysyy leikatessa kasassa. VEGAANINEN PAISTETTU JUUSTOKAKKU halkaisijaltaan 20 cm vuokaan Reseptin alkuperä: Resepti on muokattu Ilse R. Pinnerin Vegalicious Pastry -kirjan karhunvadelmajuustokakusta. Raaka-aineet Pohja 1 pkt (á 154 g) Oreo-keksejä tai muita suklaatäytekeksejä 30 g margariinia ripaus suolaa Juustokakkumassa (huom! käytä huoneenlämpöisiä raaka-aineita massaan) 400 g soijapohjaista vaniljarahkaa (Alpro Greek Style Vanilja) 200 g vegaanista mascarponea (Schlagfix) 200 g soijatuorejuustoa (Sheese) 200 g kasvipohjaista ruokakermaa, rasvaa 12-15% (käytin Plantin) 30 g kookosöljyä sulatettuna 100 g sokeria 2 rkl kikhernejauhoja 1 1/2 rkl ravintohiivahiutaleita 1 1/2 rkl maissitärkkelystä 1 tl vanilja-aromia 1/2 ison appelsiinin raastettu kuori Ganache 50 g tummaa suklaata 50 g kasvikermaa 1/2 tl margariinia ripaus suolaa Lisäksi 2 rasiaa tuoreita vadelmia Ohje Huom! Kakun tulee tekeytyä jääkaapissa vuorokausi. Valmista ensimmäisenä päivänä kakku, seuraavana päivänä voit valmistaa ganachen ja koristella kakun. Esivalmistele Lämmitä uuni 160 asteeseen. Aseta uunin pohjalle astia kuumaa vettä. Vuoraa halkaisijaltaan 20 cm kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. Asete korkeat suikaleet leivinpaperia myös kakkuvuoan reunoille. (voit käyttää irtopohjavuokaa tai tavallista, mutta irtopohjavuoasta kakun irrottaminen on astetta helpompaa) Valmista pohja Murskaa suklaatäytekeksit hienoksi muruksi. Sulata margariini, lisää suola ja sekoita muruun. Painele pohja tiiviisti kakkuvuoan pohjalle. Valmista juustokakkumassa Vatkaa rahka, mascarpone, tuorejuusto, ruokakerma ja kookosöljy sileäksi massaksi. Lisää sokeri, kikhernejauho, ravintohiiva, maissitärkkelys ja vanilja. Sekoita tasaiseksi ja kaada keksipohjan päälle. Paista & jäähdytä kakku Paista kakkua uunin keskitasolla ensin 30 minuuttia. Avaa sitten uuniluukku ja päästä uuniin muodotunutta höyryä ulos. Paista vielä 30 minuuttia. Paistoajan loputtua käännä uuni pois päältä ja jätä kakku uuniin vielä 60 minuutiksi uuniluukku suljettuna. Jäähdytä kakku ja siirrä se jääkaappiin vuorokaudeksi. Irrota kakku vuoasta Vinkki: jos paistoit juustokakun tavallisessa kakkuvuoassa, upota vuoan pohja kuumaan veteen ja kierrä esim. pienellä lastalla kakun reunat pohjaa myöten, jotta autat kakkua irtoamaan vuoasta. Kumoa kylmä kakku ensin isolle lautaselle (nyt se on väärin päin), ja sitten uudestaan tarjoiluvadille oikeinpäin. Valmista ganache & koristele kakku Pilko suklaa pieneksi rouheeksi kulhoon. Kuumenna kerma ja margariini höyryäväksi. Kaada kermaseos suklaan päälle, mausta suolalla. Anna sulaa hetki ja sekoita sitten nuolijalla tasaiseksi. Älä vatkaa, ettei ganacheen synny turhia ilmakuplia. Levitä ganache kakun päälle ja koristele reilulla keolla vadelmia. Käytä hetki jääkaapissa, jotta ganache asettuu. Valmista tuli! Säilyvyys Valmis kakku säilyy jääkaapissa useamman päivän, suojaa kelmulla ettei siihen tartu jääkaapin makuja. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!