128 kohdetta löytyi haulle ””
- Suklaiset aamupalamuffinit
Suklaiset aamupalamuffinit, joiden raaka-ainelistalta löytyy kauraa, spelttiä, pähkinöitä ja banaania, tuovat ripauksen luksusta aamupalapöytään. Tee näitä rauhallisena viikonloppuaamuna, tai paista muffinit edellisiltana piristämään seuraavaa arkiaamua. Niin tai näin, taikinan sekoittamisessa menee vain 10 minuuttia, joten näitä on helppo valmistaa vaikka pitkin viikkoa! Koska suunnittelin tämän reseptin aamu- ja välipalat mielessäni, resepti ei vaadi onnistuakseen sokeria. Voit kuitenkin lisätä sitä taikinaan, mikäli tykkäät hieman makeammista muffineista. Ja jos perheessäsi on vauvoja tai pieniä taaperoita, lue reseptin lopusta vinkit, minkälaisia raaka-aineita kannattaa valita, jos haluat tarjota muffineja heillekin. SUKLAISET AAMUPALAMUFFINIT 6 isoa muffinia Reseptin alkuperä: Urbaani vegenda HUOM! Lue reseptin lopusta ohjeet, kuinka leivot näistä vauvaystävällisiä muffinseja. Raaka-aineet Taikina 2 kypsää, isoa ruskeapilkullista banaania (n. 250g) 1 rkl pellavansiemenrouhetta + 3 rkl vettä* 1/2 dl maapähkinävoita (ilman lisättyä öljyä tai sokeria)* 1/4 dl kasvimaitoa* 1/4 dl kaakaojauhetta 1/2 dl kaurahiutaleita 1/2 dl kaurajauhoa (voit tehdä jauhamalla kaurahiutaleita blenderissä jauhoksi) 1/2 dl spelttijauhoa 1 tl leivinjauhetta 1/2 tl ruokasoodaa 1 tl (ceylon)kanelia* ripaus suolaa* (2 rkl sokeria*) 1 dl saksanpähkinöitä rouhittuna Päälle 6 saksanpähkinää 1 1/2 rkl suklaahippuja* Esivalmistele Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa muffinipelti halutessasi muffinivuoilla tai voitele kolot kevyesti. Valmista taikina Tee pellavamuna sekoittamalla pellavansiemenrouhe ja vesi pienessä kulhossa ja jätä turpoamaan. Muussaa banaanit isossa kulhossa, lisää pähkinävoi, kasvimaito, kaakaojauhe ja pellavamuna. Sekoita. Mittaa kuivat aineet päälle (käytä halutessasi sokeria) ja sekoita taikina tasaiseksi turhia vatkaamatta. Lusikoi taikina kuuteen muffinivuokaan ja ripottele päälle saksanpähkinää ja suklaahippuja. Paista 30-35 minuuttia, kunnes muffinit ova kypsyneet. Vinkki: älä avaa uunia ennen kuin 30 minuuttia on kulunut, ettei taikina lässähdä alas. Nosta ritilälle jäähtymään. Sokerilla vai ilman? Voit leipoa muffinsit makusi mukaan sokerilla tai ilman. Nämä toimivat todella hyvin ilman lisättyä sokeria (banaani tuo makeutta), ja ovat siten loistavia aamu- ja välipaloja. 2 rkl sokeria tuo taikinaan kuitenkin hippusen lisää makeutta ja mehevyyttä, joten jos sokerin käyttö ei haittaa, voit lisätä sitä taikinaan. Baby vegenda - leivo lapselle Jos leivot muffinseja vauvalle tai pienelle taaperolle, kurkkaa tähdellä merkityt kohdat ja valitse seuraavanlaiset tuotteet: pähkinävoi, jossa ei ole lisättyä suolaa kaura-, soija- tai pähkinämaito, jota ei ole vitaminoitu ceylonkaneli tavallisen sijaan älä lisää reseptiin sokeria älä lisää reseptiin suolaa rouhi pähkinä huolellisesti pieniksi paloiksi valitse, haluatko käyttää suklaahippuja vai et voit valita käytätkö pellavansiemeniä vai et: Evira suosittelee, ettei imeväisikäisille tarjottaisi siemeniä. 1-6 vuotialle sopiva määrä on 1 ruokalusikallinen päivässä, tässä reseptissä yhdessä muffinsissa on 1/2 teelusikallista pellavansiemeniä, joten vauvan syömä määrä jäänee alhaiseksi. Voit kuitenkin korvata pellavansiemenmunan 2 rkl aquafaballa tai jättää sen kokonaan pois, rakenteen hieman muuttuessa. Säilyvyys Muffinit säilyvät ilmatiiviissä rasiassa muutaman päivän, jääkaapissa pari päivää pidempään. Ne kestävät myös pakastuksen. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Mustikkapannukakut hapanjuureen
Kuohkeita, pehmeitä ja luonnollisesti makeutettuja: nämä hapanjuureen tehdyt mustikkapannukakut ovat terveellinen ja täyttävä aamupala. Hapanjuureen tehtynä ne ovat myös eritysen helppoja: taikina sekoitetaan illalla ja pannukakut paistetaan aamulla. Tämä pannukakkutaikina on sokeriton, eikä sisällä lisättyä rasvaa - kaiken lisäksi paistaminenkin onnistuu ilman rasvaa niin halutessasi. Hapanjuuri sopii loistavasti muuhunkin kuin leipien leivontaan. Ja jos juurileivonta on sinulle vielä uutta, pannukakut ovat helppo tapa tutustua juuren käyttöön onnistuneesti. Itse käytän pannukakkuihinkin ruokittua, aktiivista juurta, ja suosittelen samaa sinulle. Aktiiviseen juureen tehtynä pannukakuissa on pehmeämpi ja miedompi maku kuin ruokkimattomassa, joissa maku on happamampi. Meillä pannukakkuja syödään aamupalaksi monta kertaa viikossa. Toivon sinunkin saavan näistä mukavaa vaihtelua aamupalapöytään! Pannukakut voi paistaa myös ennakkoon ja lämmittää ennen syöntiä mikrossa. Minä teen välillä myös isoja pannukakkusatseja ja laitan niitä pakkaseen, jolloin pannukakkuja on helppo ottaa pitkin viikkoa syötäväksi. Kurkkaa reseptin lopusta vinkit kuinka tehdä näistä pannukakuista vauvoillekin sopivia! VEGAANISET HAPANJUURIPANNUKAKUT n. 30 pientä pannukakkua Reseptin alkuperä: Urbaani vegenda Raaka-aineet 250 g (n. 2 1/2 dl ) aktiivista hapanjuurta 3 dl kasvimaitoa* 1 dl aquafabaa (säilykekikherneiden tai -papujen lientä. aquafabaa ei tarvitse vaahdottaa tähän reseptiin) 1 ruskeapilkullinen banaani muussattuna 180 g jauhoja (oma suosikkini: 90 g kaurajauhoja + 90 g spelttijauhoja tai 90 g vehnäjauhoja ja 90 g spelttijauhoja) 1 tl vanilja-aromia 1 tl suolaa* 1 tl leivinjauhetta 1 tl ruokasoodaa 3 dl mustikoita + 1 rkl jauhoja Ohje Huom! Valmista pannukakkutaikina mielellään edellisenä päivänä tai ainakin useampi tunti ennen pannukakkujen paistamista. Voit esimerkiksi sekoittaa taikinan illalla ja paistaa pannukakut aamulla aamupalaksi. Sekoita taikina Mittaa hapanjuuri, kasvimaito, aquafaba, muussattu banaani, jauhot ja vanilja isoon kulhoon. Sekoita tasaiseksi. Peitä liinalla tai kelmulla ja jätä huoneenlämpöön, kunnes taikina on ruvennut selkeästi kuplimaan. Mielellään useampi tunti/yön yli. Paista pannukakut Lisää taikinaan suola, leivinjauhe ja ruokasooda ennen paistamista. Sekoita. Jos käytät taikinaan jäisiä mustikoita, ripottele niihin ruokalusikallinen jauhoja, sekoita ja lisää taikinaan. Kääntele sekaisin. Paista pannukakut kuumennetulla pannulla keskilämmöllä. Paistaminen onnistuu pinnoitetulla pannulla ilman rasvaa, itse paistan pannukakut aina tällä tapaa. Jos käytät valurautapannua tai muuta pinnoittamatonta pannua, paistorasva (margariini, öljy) voi olla tarpeen. Tarjoa pannukakut lempitäytteidesi kanssa - minulle ne ovat vaahterasiirappi ja reilusti lisää mustikoita. VINKKI: Voit korvata reseptin mustikat myös esimerkiksi tummasuklaahipuilla ja tehdä suklaahippupannukakkuja. Baby vegenda - leivo lapselle Jos haluat tehdä näitä pannukakkuja alle 1-vuotiaalle lapselle, katso raaka-aineluettelon tähdellä merkityt kohdat ja tee seuraavat muutokset: Valitse kasvimaito, jota ei ole vitaminoitu Jätä reseptistä suola pois Säilyvyys Pannukakut säilyvät hyvinä jääkaapissa ainakin 5 vuorokautta. Kestävät myös pakastuksen. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaniset kahden suklaan browniet
Kahden suklaan brownieissa vuorottelee valkosuklaaseen leivottu blondietaikina ja tummasuklainen perinteinen brownie. Tahmea ja täyteläinen leivos koristellaan pääsiäisen aikaan suklaamunilla ja valkosuklaahipuilla. Täydellinen herkku suklaan ystäville! Tämä resepti on yksi niistä, jotka ovat yllättävän nopeita ja helppoja valmistaa. Brownie- ja blondietaikinat valmistetaan samalla tapaa, sulattamalla margariini ja suklaa ja sekoittamalla loput aineet mukaan. Taikina lusikoidaan vuorotellen vuokaan, jotta saadaan aikaan hauska kaksivärinen ja laikukas lopputulos. Ihanan simppeliä ja joutuisaa! Koristele kakku pääsiäisen aikaan pienillä suklaamunilla ja valkosuklaapaloilla, muina vuodenaikoina tummasuklaahipuilla ja valkosuklaapaloilla. VEGAANISET KAHDEN SUKLAAN BROWNIET n. 20 x 30 cm vuokaan Reseptin alkuperä: Urbaani vegenda Raaka-aineet Brownietaikina 50 g margariinia 50 g tummaa suklaata 3 rkl aquafabaa (säilykekikherneiden tai -papujen lientä. tähän reseptiin aquafabaa ei tarvitse vaahdottaa) 1/2 dl fariinisokeria 1/2 dl sokeria 1/8 tl suolaa 1/2 tl vanilja-aromia 1 1/2 dl vehnäjauhoja 1/2 tl leivinjauhetta Blondietaikina 50 g margariinia 50 g vegaanista valkosuklaata 3 rkl aquafabaa (säilykekikherneiden tai -papujen lientä. tähän reseptiin aquafabaa ei tarvitse vaahdottaa) 1/2 dl fariinisokeria 1/2 dl sokeria 1/8 tl suolaa 1/2 tl vanilja-aromia 1 3/4 dl vehnäjauhoja 1/2 tl leivinjauhetta Päälliset n. 10 pientä vegaanista suklaamunaa (omani ostin Flying Tiger-liikkeestä) tai 1/2 dl tummasuklaahippuja 1/2 dl vegaanista valkosuklaata pieninä paloina Ohje Esivalmistele Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa n. 20 x 30 cm uunivuoka leivinpaperilla. Valmista brownietaikina Sulata margariini ja tumma suklaa kattilassa miedolla lämmöllä. Vinkki: laita kattilan pohjalle ensin margariini ja päälle suklaa. Näin margariini alkaa sulamaan ensin eikä suklaa pala. Sekoita kulhossa aquafaba, sokerit, suola ja vanilja. Lisää margariini-suklaasula ja sekoita tasaiseksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja sekoita jauhot taikinaan. Valmista blondietaikina Valmista taikina samalla tapaa kuin brownietaikina. Lusikoi taikinoita vuorotellen vuokaan toistensa viereen saadaksesi laikukkaan taikinan. Marmoroi pinta hammastikulla, niin taikinat sekoittuvat hieman toisiinsa. Koristele suklaamunilla ja valkosuklaahipuilla Paista brownie Paista uunin keskitasolla 20-25 minuuttia. Brownie on valmis kun sen reunat ovat kypsyneet, mutta kuivaksi sitä ei tarvitse paistaa. Taikina saa jäädä sisältä tahmeaksi, se jähmettyy kylmässä helposti leikattavaksi. Jäähdytä brownie, leikkaa paloiksi ja säilytä jääkaapissa. Säilyvyys Brownie säilyy jääkaapissa ilmatiiviissä rasiassa noin viikon. Kestää myös pakastamisen. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaninen appelsiini-suklaamoussekakku
Kevyt, ilmava ja kuohkea vegaaninen appelsiini-suklaamoussekakku saa päällensä appelsiiniganachen, joka tekee mausta entistä intensiivisemmän. Tähän reseptiin on meidän perheessä rakastuttu täyttä päätä! Blogistani löytyy jo muutaman vuoden vanha resepti suklaamoussekakkuun, josta halusin leipoa päivitetyn ja parannellun version. Moussen ilmavuuden takana on aquafaba, joka tuo massaan valtavasti lisää kuohkeutta. Kakun makumaailmasta tulee väkisinkin mieleen Fazerina-suklaa, joten jos tykkäät kyseisestä suklaasta, veikkaan että tulet ihastumaan tähän kakkuun. Voit leipoa tätä reseptiä käyttämällä matalan moussekakun, kuten kuvissa, tai pienemmän ja korkean kakun 18 cm vuokaan. Vinkit pienemmän kakun leipomiseen löydät reseptin lopusta! APPELSIINI-SUKLAAMOUSSEKAKKU halkaisijaltaan 24 cm vuokaan (12 isoa kakkupalaa) Reseptin alkuperä: Urbaani vegenda Raaka-aineet Pohja 200 g appelsiini-suklaakeksejä (käytin Elovenan appelsiini-suklaavälipalakeksejä) 75 g margariinia ripaus suolaa Mousse 1 dl aquafabaa (säilykikherneiden tai -papujen lientä) 2 1/2 dl kasvipohjaista vispiä (*vispi vaikuttaa rakenteeseen. lue vinkit reseptin lopusta) 225 g kasvipohjaista tuorejuustoa (suosittelen tähän reseptiin Violife-merkkiä sen jämäkkyyden vuoksi) 3/4 dl tomusokeria 1/4 tl suolaa 1 rkl appelsiinin mehua 1 isohkon appelsiinin kuori hienoksi raastettuna 200 g tummaa maidotonta suklaata Ganache 100 g kasvipohjaista vispiä 100 g tummaa maidotonta suklaata ripaus suolaa 1/2 appelsiinin kuori 1 rkl appelsiinin mehua 1 tl margariinia Koristeluun kasvivispiä appelsiinilohkoja keksimurua Ohje Esivalmistele Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Pingoita reunoille reunakalvo, jotta moussekakku irtoaa vuoasta helpommin. (vinkki: jos sinulla ei ole reunakalvoa, olen kuullut että reunojen rasvaaminen ja hunnuttaminen tomusokerilla toimii myös. voit myös käyttää leivinpaperia) Keitä aquafaba kasaan, jotta sen kestävyys paranee. Mittaa 1 dl aquafabaa kattilaan ja keitä, kunnes jäljellä on 3/4 dl. Varo keittämästä liikaa, kokoonkeittäminen tapahtuu yllättävän nopeasti. Siirrä jääkaappiin noin tunniksi. Tänä aikana aquafaba muuttuu paksummaksi. Valmista pohja Murskaa keksit mahdollisimman hienoksi muruksi joko tehosekoittimessa tai esim kaulimella. Mitä hienompi muru, sen tiiviimpi pohja. Sulata margariini ja lisää se sekä suola keksimurun sekaan. Sekoita ja levitä tiiviiksi kerrokseksi kakkuvuoan pohjalle. Valmista mousse Vatkaa vispi kuohkeaksi vaahdoksi. Siirrä sivuun. Notkista toisessa kulhossa tuorejuusto, lisää tomusokeri, suola, appelsiinin mehu ja kuori. Sekoita. Sulata suklaa ja vatkaa tuorejuuston sekaan. Yhdistä tuorejuustomassa ja kermavaahto näin: ota 1/3 kermavaahtoa ja vatkaa se vispilällä tuorejuuston sekaan notkistaaksesi massaa. Lisää loppu kermavaahto nuolijalla käännellen massaan, jotta mousse pysyy mahdollisimman ilmavana. Vatkaa aquafaba kovaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Tähän menee aikaa 5-10 minuuttia. Kun vaahto on valmis, sekoita se tuorejuusto-kermamassaan kahdessa erässä: ensin 1/3 osa nuolijalla käännellen notkistaakseni massaa, sen jälkeen loput. Kaada valmis mousse keksipohjan päälle ja siirrä jääkaappiin jähmettymään 6-8 tunniksi tai mielellään yön yli. Valmista ganache Pilko suklaa mahdollisimman pieniksi paloiksi kulhoon. Lämmitä kasvivispi, margariini ja appelsiinimehu kattilassa höyryävän kuumaksi ja kaada pilkotun suklaan päälle. Lisää suola ja appelsiininkuori. Anna seistä hetki, jotta suklaa alkaa sulamaan. Sekoita sitten massa tasaiseksi nuolijalla, älä vatkaa jotta ganacheen ei muodostu turhia ilmakuplia. Koristele kakku Kaada ganache vuokaan kylmän kakun päälle ja levitä reunoille saakka. Jos haluat valuttaa ganachea reunojen yli kuten kuvissa, irrota kakku ensin vuoasta ja levitä hieman reunojen yli. Käytä kakku kylmässä vielä hetki, jotta ganache asettuu. Koristele kermavaahdolla, appelsiinilohkoilla ja keksimurulla saadaksesi kakkuun lisärapeutta. Säilyvyys Tämä kakku säilyy jääkaapissa noin viisi vuorokautta. Huomaa, että kermapursotukset saattavat kärsiä pitkästä säilytyksestä. Voit myös pakastaa kakun kokonaisena tai palasina myöhempää käyttöä varten! Sulata kakku mielellään rauhassa jääkaapissa, ja koristele vasta sitten. Reseptivinkit Hyvän kasvivispin valitseminen reseptiin: Olen leiponut kakun Alpron soijapohjaiseen vispiin ja Plantin kauravispiin. Molemmat toimivat, mutta Alpron vispillä kakusta tuli todella kuohkea ja ilmava, joskin myös rakenne oli leikatessa pehmeämpi kuin Plantin kauravispillä tehdessä. Plantin kauravispiin leivottuna kakku on aavistuksen jämäkämpi ja moussen ilmakulpa on hieman pienempää. Muita vaihtoehtoja en ole kokeillut, mutta esim Fazer Aito kauravispistä ja Valio Oddlygoodista tulee myös ilmava, mutta pitävä vaahto, joten niiden luulisi toimivan täydellisesti. Valitse siis lempivispisi, mutta huomioi että erilaisilla vispeillä tulee hieman erilaisia rakenteita. Pienemmän kakun leipominen: Voit leipoa tämän kakun myös halkaisijaltaan 18 cm vuokaan. Kakusta tulee pienempi, mutta korkea ja näyttävä! Käytä tällöin pohjaan 150 g keksejä ja 55 g margariinia + ripaus suolaa. Moussemäärä pysyy samana. Ganachea riittää puolikas resepti. Reseptin muokkaaminen: Voit jättää reseptistä appelsiinin pois ja tehdä kakusta perinteisen suklaamoussekakun, tai maustaa massan oman makusi mukaan. Moussen appelsiinimehua ei tarvitse korvata muulla nesteellä. Ganachen appelsiinimehun voit korvata esimerkiksi kahvilla. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaninen minttusuklaajäätelö
Kotitekoinen minttusuklaajäätelö valmistuu vaivatta ilman jäätelökonetta tai ylimääräistä sekoittelua pakastuksen aikana. Ihanan helppoa ja taivaallisen makuista! Jäätelöpohjan seassa on minttusuklaakeksejä rouheena ja sattumina, ja herkullista minttusuklaakastiketta. Viime vuonna julkaisin kotitekoisen Ben & Jerry's Peanut Butter & Cookies -jäätelöreseptin, josta tuli heti suosittu ohje! Tämä minttusuklaajäätelö on tehty samanlaiseen pohjaan, ja voin luvata, että tä mä resepti on vähintään yhtä hyvä. Jos pidät jäätelöstä, joka on täynnä sattumia ja kastikeraitoja, tämä resepti on sinua varten. Reseptiin kuluu puoli purkkia kondensoitua kookosmaitoa. Jos mietit mitä tekisit lopulle kondensoidulle kookosmaidolle, kurkkaa esimerkiksi vegaanisen kinderpiirakkani resepti, tai tee toinen satsi jäätelöä omilla lempimauillasi. Tai tuplaa samantien koko resepti, lupaan ettei se jää pakastimen pohjalle pyörimään! VEGAANINEN MINTTUSUKLAAJÄÄTELÖ reilu 1 litra jäätelöä Reseptin alkuperä: Urbaani vegenda Raaka-aineet Minttusuklaakastike 75 g Brunbergin minttusuklaanappeja 75 g kasvipohjaista vispiä (kuumennusta kestävää, kuten Planti tai Alpro soijavispi) 1 tl margariinia ripaus suolaa Jäätelöpohja 2 1/2 dl kasvivispiä (ilmava vispi kuten Alpro soijavispi, Fazer Aito tai Valio Oddlygood) 1/2 prk / 160 g kondensoitua kookosmaitoa (kuten Spice up!) 1 tl vanilja-aromia TAI 1/2 rkl vaniljasokeria ripaus suolaa 4 minttusuklaatäytekeksiä hienoksi rouhittuna (vegaanisia ovat Oreo ja Domino Marianne) vihreää elintarvikeväriä (ei pakollinen) Lisäksi 6 minttusuklaatäytekeksiä palasina Ohje Valmista minttusuklaakastike Rouhi minttusuklaa pieneksi rouheeksi ja siirrä kuumuuden kestävään kulhoon. Mittaa kasvivispi, margariini ja suola kattilaan ja kuumenna höyryävän kuumaksi. Kaada suklaan päälle ja anna seistä hetki, jotta suklaa alkaa sulamaan. Sekoita massa tasaiseksi nuolijalla. Laita sivuun jäähtymään. Valmista jäätelöpohja Vatkaa kasvivispi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää koko ajan vatkaten kondensoitu kookosmaito, vanilja, suola ja halutessasi hieman vihreää elintarvikeväriä. Rouhi 4 minttusuklaakeksiä hienoksi rouheeksi ja kääntele jäätelömassan sekaan. Murenna 6 keksiä palasiksi käytettäväksi sattumina jäätelössä. Kokoa jäätelö pakastuksen kestävään rasiaan Kaada 1/3 jäätelöstä rasian pohjalle. Valuta 1/3 suklaakastikkeesta raitoina jäätelömassan päälle ja ripottele päälle murennettuja keksipalasia. Toista samalla tapaa vielä 2 kerrosta. Vedä hammastikulla viimeisen kerrokseen marmorointikuvio suklaakastikkeesta. Pakasta seuraavaan päivään. Jäätelö on pakasteesta tultuaan tarpeeksi pehmeä heti lusikoitavaksi, joten sitä ei ole tarvetta ottaa huoneenlämpöön pehmenemään. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaniset kauralätyt
Terveellisemmät kauralätyt valmistuvat ilman lisättyä sokeria tai rasvaa, ja voit tehdä ne kokonaan kaurajauhoon tai kaurajauho-vehnäjauhoseokseen. Nämä ovat ihan täydellisiä aamupalalle! Lätyt ovat pehmeitä, makeita, helposti rullaantuvia ja muuntuvat erilaisilla täytteillä terveelliseksi aamupalaksi tai kunnon jälkiruoaksi. Tavalliset lätyt ovat meillä harvinaisempaa jälkkäriherkkua, joten aamupalakelpoiset lätyt ovat todella tervetullut ja hauska lisä aamupalarepertuaariin. Toivottavasti tästä reseptistä on paljon iloa teillekin, olen tosi innoissani sen jakamisesta! VEGAANISET KAURALÄTYT n. 17 kpl keskikokoisia lättyjä Reseptin alkuperä: Urbaani vegenda Lättytaikina 1 rkl hienoa pellavansiemenrouhetta* 3 rkl kuumaa vettä 2 isoa ruskeapilkullista banaania tai 3 pientä 2 dl kasvimaitoa* 3 dl kaurajauhoja (valmista jauhamalla kaurahiutaleita blenderissä jauhoksi tai käytä kaupan valmista) 1 dl vehnäjauhoa (voit käyttää myös pelkkää kaurajauhoa, mutta vehnä auttaa käsiteltävyydessä. lue lisähuomioita reseptin lopusta*) 1 1/2 tl leivinjauhetta 1/2 tl suolaa* 2 1/2 dl kuplavettä Ohje Valmista pellavamuna sekoittamalla pellavansiemenrouhe ja kuuma vesi keskenään. Anna seistä muutama minuutti, kunnes pellava turpoaa. Aja banaanit ja kasvimaito sileäksi soseeksi joko blenderissä tai sauvasekoittimella. Sekoita banaanimaito pellavan joukkoon. Mittaa kuivat aineet märkien joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Sekoita sitten puolet kuplavedestä taikinaan, kaada sitten loput ja sekoita juuri ja juuri tasaiseksi niin, että taikinaan jää kuplia. Paista lätyt kuumalla pannulla, kaada taikinaa vajaa desi keskelle pannua ja pyöritä pannua niin, että taikina levittyy ympäriinsä ja reunoille muodostuu pitsikuvio. Paistaminen onnistuu myös pinnoitetulla pannulla ilman rasvaa, itse paistan nämä lätyt siihen tapaan. Tarjoa lempitäytteidesi kanssa - hillon ja kermavaahdon, tai aamulla vaikka tuoreiden marjojen ja vaahterasiirapin kanssa! * Jos haluat tehdä lätyt pelkkään kaurajauhoon, lisää taikinaan hieman enemmän vichyä saadaksesi tarpeeksi ohuen koostumuksen. Kaurajauho turpoaa taikinassa ja muuttuu paistamisen aikana paksummaksi, joten joudut todennäköisesti lisäämään vichyä paiston aikana pariin otteeseen. Hieman vehnää sisältäviä lättyjä on helpompi paistaa ja niistä on myös helpompi saada ohuempia, joten suosittelen käyttämään desin vehnää jos se on suinkin mahdollista. BABY VEGENDA - LEIVO LAPSELLE Ruokavirasto ei suosittele pellavansiemeniä imeväisikäisille lapsille, joten voit jättää pellavamunan (pellavansiemenjauhe + vesi) pois reseptistä. Pellavamunan rooli tässä reseptissä on sitoa taikinaa, mutta se toimii ilmankin, pelkän banaanin avulla. Valitse kasvimaito, jota ei ole vitaminoitu. Älä lisää taikinaan suolaa. Säilyvyys Kauralätyt säilyvät hyvänä jääkaapissa noin 5 vuorokautta. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaniset laskiaispullat
Perinteiset laskiaispullat onnistuvat helposti vegaanisena. Näissä pullissa on runsaasti makua sekä pumpulinpehmeä ja kuohkea rakenne, omaan makuuni siis juuri täydelliset laskiaispullat! Pari vinkkiä hyvien pullien leipomiseen: Olen oppinut, että pitkä ensikohotus ei ole tärkeä, toisin kuin viimeinen kohotus. Anna taikinan levätä vaivaamisen jälkeen 10-15 minuuttia, ennen kuin alat muotoilemaan siitä pullia. Kun taikina on pyöritelty pulliksi, annan niiden kohota rauhassa paistovalmiiksi, älä kiirehdi niitä uuniin. Hyvin kohonnut pulla on jo silminnähden kohonnut mutta vielä kimmoisa, ei siis muodoton. Voit tarkistaa kohoamisen painaen hellästi sormenpäällä pullaan: jos taikina jää kuopalle, anna kohota vielä. Jos kuoppa nousee takaisin ylös, on pulla paistovalmis. Varo lisäämästä liikaa jauhoa taikinaan. Mitä pehmeämpi taikina, sen pehmeämpi pulla. Itse leivon taikinan yleiskoneella joten taikinan tarkkailu on helppoa (vaivaan taikinaa aina 6-8 minuuttia), mutta jos leivot käsin, hyvä kikka on irrottaa taikina välillä raapalla kulhon reunoista ja nostella taikinaa raapalla, niin olet perillä rakenteesta - taikina kun tarttuu kovasti käsiin, ja helposti tulee sujautettua liikaa jauhoja. VEGAANISET LASKIAISPULLAT 20-25 kpl Reseptin alkuperä: Urbaani vegenda Taikina 1 tlk ( á 400 ml) kookosmaitoa (voit käyttää myös muuta kasvimaitoa, mutta rasvaisesta kookosmaidosta tulee ihanan pehmeät pullat) 1 dl vettä 50 g tuorehiivaa 2 dl sokeria 1 1/2 tl suolaa 8 g kardemummaa noin 11-12 dl vehnäjauhoja 2 dl pehmeää margariinia Täyte 3 1/2 - 4 dl kasvivispiä (mm. Fazer Aito ja Planti -merkkiset kauravispit pysyvät kauniin kuohkeina pursottaessa ja pullien välissä, soijapohjaisista Alpro on hieman pehmeämpi mutta myös todella hyvän makuinen. 3 1/2 dl kasvivispiä riittää runsaaseen kermapursotukseen 20 pullaan) 1 rkl vaniljasokeria vadelma- tai mansikkahilloa tai mantelimassaa Voiteluun aquafabaa (säilykekikherneiden lientä) tai muuta haluamaasi nestettä voiteluun * raesokeria tai mantelilastuja Ohje Valmista pullataikina Mittaa kookosmaito ja vesi kattilaan ja lämmitä kädenlämpöiseksi. Kaada kulhoon, lisää tuorehiiva, sokeri, suola ja kardemumma. Sekoita. Lisää valtaosa jauhoista (10-11 dl) ja alusta kiinteäksi taikinaksi. Lisää pehmeä margariini nokareina ja vaivaa, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoilee kulhon reunoista. Lisää tässä vaiheessa jauhoja, mikäli sille on tarvetta. Mitä pehmeämpi taikina, sitä pehmeämpi pulla, mutta muista että taikinan täytyy olla myös helposti käsiteltävää. Peitä taikinakulho liinalla ja anna levätä 10-15 minuuttia ennen leipomista. Leivo pullat Kun olet valmis leipomaan, kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa 20-25 osaan. Pyörittele pullat palloiksi ja nosta leivinpaperilla päällystetylle pellille kohoamaan liinan alle vedottomaan, lämpimään paikkaan. Anna kohota puoli tuntia - tunti. Vinkki: Itse tykkään kohottaa pullat uunissa. Voit käyttää uunin nopeasti päällä ja sammuttaa sen hetimmiten, jolloin uuniin tulee matala lämpö, jossa hiivataikinan on hyvä kohota. Monessa uunissa voi laittaa pelkän valon päälle, jolloin lämpötila myös kohoaa. Jos kohotat pullat uunissa, muista nostaa ne työtasolle ennen kuin lämmität uunin oikeasti! Paista ja täytä pullat Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kun pullat ovat kohonneet, voitele ne aquafaballa. Ripottele pinnalle halutessasi raesokeria tai mantelilastuja. Paista uunissa 10-15 minuuttia, kunnes pullat ovat saanet kauniin värin myös pohjasta. Nosta ritilän päälle jäähtymään. Pullien jäähtyessä vatkaa kasvivispi kuohkeaksi ja mausta vaniljasokerilla. Halkaise pullat ja täytä hillolla ja kasvivispillä. Siivilöi päälle tomusokeria ennen tarjoilua. *Vegaanisten pullien voiteluun käy mm. kahvi, kahvi-sokeriseos, vaniljavanukas, kaurakerma tai kasvimaito. Itse käytän mieluiten aquafabaa, jolla tulee todella kaunis väri pullan päälle. Säilyvyys Pullat ovat parhaita tuoreeltaan, mutta voit myös paistaa ne ennakkoon ja pakastaa pullakahveja varten. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaninen minttusuklaapiiras
Silkinpehmeä minttusuklaapiiras on yhtä aikaa täyteläinen ja raikas. Kirjoittamishetkellä tämä piiras on Kirpun lempijälkkäri, ja kysyttäessä hän kuvaili sitä näin: "Se sopii kaikkiin tilaisuuksiin, kaikkiin vuodenaikoihin, kaikkiin mielialoihin. Olen ollut nyt 24 tuntia syömättä sitä, ja olen murheen murtama." Minttusuklaapiiras on uusi, minttuinen versio suositusta tryffelisuklaapiirakasta, jonka julkaisin viime vuonna blogiin. Saan tasaisin väliajoin ihastuneita viestejä tryffelisuklaapiirakkaa leiponeilta, ja uskallan luvata että ihastutte tähänkin! Keksejä ja suklaata vaihtamalla syntyi täysin vastustamaton, täydellisesti lähestyvään jouluun sopivaa piiras. Olkaa hyvä! MINTTUSUKLAAPIIRAS halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuokaan Reseptin alkuperä: Urbaani vegenda Raaka-aineet Pohja 200 g minttu-suklaatäytekeksejä, vegaanisia ovat Oreon minttu ja Domino Marianne 50 g margariinia Tryffelitäyte 250 g Brunbergin minttusuklaanappeja 210 g kasvikermavaahtoa (käytin Alpro vispiä) 50 g sokeria 🎅🏼 50 g fariinisokeria ripaus suolaa Esivalmistele Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Voit halutessasi suojata reunat reunakalvolla, jolloin piiras lähtee entistä helpommin irti vuoasta. Valmista pohja Murskaa suklaakeksit hyvin hienoksi muruksi tehosekoittimessa tai suljetussa pussissa esimerkiksi kaulimen avulla. Mitä hienompi muru, sitä paremmin pohja pysyy kasassa ja sitä laajemmalle alueelle sitä riittää levitettäväksi. Sulata margariini ja sekoita keksimurujen joukkoon. Painele keksipohja vuoan pohjalle ja reunoille noin sentin korkeudelle. Siirrä pohja kylmään jähmettymään siksi aikaa, kun valmistat täytteen. Valmista täyte Pilko suklaa kulhoon. Mittaa kerma, sokerit ja suola kattilaan. Kuumenna juuri ja juuri kiehuvaksi. Kaada suklaan päälle ja anna seistä hetki. Sekoita massa tasaiseksi nuolijalla, mutta älä vatkaa niin säästyt ilmakuplilta suklaassa. Kaada suklaamassa keksipohjan päälle. Viimeistele Siirrä jääkaappiin jähmettymään vähintään viideksi tunniksi tai seuraavaan päivään. Tarjoa esimerkiksi kermavaahdon ja marjojen kanssa. Säilyvyys Valmis piiras säilyy hyvänä jääkaapissa ainakin viisi vuorokautta. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaninen luumu-piparitrifle
Kerroksittain luumumoussea, glögimarinoituja luumuja, pipareita ja paahdettua italialaista marenkia... jos olet etsinyt näyttävää joulujälkkäriä, niin se on tässä! Tähän reseptiin valmistetaan muutama kerros erilaisia massoja, ja valmistukseen tarvitset sokerilämpömittarin sekä kaasupolttimen, mutta valmistaminen on yllättävän joutuisaa sekä kivutonta. Valmista tulee noin puolessatoista tunnissa, ja tähän on laskettu mukaan massojen jäähdytysajat. Inspiraation tähän trifleen sain Kaakao kermavaahdolla -blogin luumujuustokakusta. Siinä on yhdistettynä pipareita, luumujuustokakkua ja sveitsiläistä marenkia, ja se kuulosti niin hyvältä että oli pakko tehdä siitä vegaaninen versio triflen muotoon, pienin lisäyksin. Trifleksi koottuna tässä jälkiruoassa on samat maut, mutta valmistus on huolettomampaa kun massoja ei tarvitse jähmettää ja jälkiruoan voi tarjoilla saman tien kun se valmistuu. Mikäli sinulla ei ole kaasupoltinta, voi marengin paahtaa myös nopeasti grillivastuksen alla. Tosin silloin pitää olla tarkkana, sillä tarkoitus ei ole sulattaa alla olevaa moussea. Nosta uuniin korkea lämpötila, laita grillivastukset päälle ja käytä trifleä uunissa kunnes marenki ottaa väriä. Tarkkaila trifleä koko ajan ja kääntele tarvittaessa. Ja varmista että käyttämäsi jälkiruokakulho kestää kuumaa. Voit helposti valmistaa triflen pienempänä puolittamalla reseptin. Voit koota triflen myös annosmaljoihin suuren lasimaljan tilalta. 🎅🏼 VEGAANINEN LUUMU-PIPARITRIFLE n. 15 hengelle, isoon lasimaljaan (omani vetoisuus on 3 litraa ja se täyttyi äärilleen tästä reseptistä) Reseptin alkuperä: inspiraatio trifleen saatu Kaakao kermavaahdolla- blogin luumujuustokakusta Tarvikkeet vatkain ja muutama kulhon kattila sokerilämpömittari pieni kaasupoltin (tai grillivastus) Raaka-aineet Italialainen marenki n. 3 dl aquafabaa, tulee kahdesta purkista kikherneitä (oma lempparini on Tesco, joka on suolaton ja itsessään jo aika paksua) 170 g sokeria 75 g vettä 1 tl sitruunamehua 1 tl vanilja-aromia Glögimarinoidut luumut 1 1/2 dl glögitiivistettä 1/4 tl kanelia 1/2 appelsiinin raastettu kuori 250 g kuivaluumuja Piparipohja 100 g pipareita murskattuna pohjaa varten + 100 g koristeluun ja kerrosten väliin 30 g margariinia Luumumousse 300 g vegaanista mascarponea tai tuorejuustoa 250 g soijarahkaa (Alpro greek style) 300 g luumumarmeladia 70 g luumusosetta (esim. Bonne tai lasten ruokaosastolta) 1 tl vanilja-aromia 3 dl kasvipohjaista kermaa Ohje Aloita triflen valmistus keittämällä aquafaba kasaan italialaista marenkia varten Siivilöi kahden kikhernepurkin liemi, noin 3 dl, kattilaan ja keitä kasaan, kunnes jäljellä on 1,5 dl aquafabaa. Kasaan keitetty aquafaba kestää marengissa paremmin kuin keittämätön. Jäähdytä ja siirrä jääkaappiin vähintään tunniksi, jotta aquafaba ehtii kunnolla jäähtyä. Tee sillä välin muut kerrokset. Valmista glögimarinoidut luumut Mittaa glögitiiviste, kaneli ja appelsiininkuori kattilaan. Kiehauta. Lisää kuivaluumut ja keitä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes suurin osa nesteestä on imeytynyt luumuihin ja loppu muuttunut siirappimaiseksi. Siirrä sivuun jäähtymään. Valmista luumumousse Notkista mascarpone/tuorejuusto, lisää sekaan soijarahka, luumumarmeladi, luumusose ja vanilja-aromi. Vatkaa sekaisin. Vatkaa toisessa kulhossa kermavaahto kuohkeaksi. Ota 1/3 kermasta ja sekoita luumuvaahdon joukkoon. Lisää sitten loput kermasta nuolijalla käännellen massaan. Valmista piparipohja Murskaa 100 g pipareita hienoksi muruksi. Sulata margariini ja lisää muruihin, sekoita ja painele lasivuoan pohjalle. Kokoa trifle Voit asetella kokonaisia pipareita ja marinoituja luumuja koristeeksi lasivuoan reunoille sitä mukaa, kun kokoat kerroksia. Kaada puolet luumuvaahdosta piparipohjan päälle. Asettele puolet marinoiduista luumuista vaahdon päälle. Murustele väliin reilu kerros pipareita. Toista lopuilla raaka-aineilla ja siirrä kylmään siksi aikaa, kun teet marengin. Valmista italialainen marenki Marenki vaahtoutuu parhaiten puhtaassa, kuivassa kulhossa, joten puhdista kulho ja vatkaimen pää omenaviinietikassa tai muussa vaaleassa etikassa kostutetulla liinalla. Mittaa pieneen kattilaan sokeri ja vesi ja keitä 116 asteeseen. Vatkaa samaan aikaan aquafaba kovaksi vaahdoksi, lisää loppuvaiheessa sitruunamehu. Aikaa molempiin menee n. 10 minuuttia, joten aloita molemmat samaan aikaan. Kun sokeri-vesi saavuttaa lämpötilansa, kaada se ohuena nauhana koko ajan vatkaten aquafaban sekaan. Lisää vanilja-aromi koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista vielä hetken aikaa, jotta vaahto ehtii hieman jäähtyä. Kokoa trifle Kauho marenki triflen päälle, ja muotoile siihen lusikalla epätasaisuuksia ja korkeampia piikkejä, jotka paahtuvat kauniisti. Paahda kaasupolttimella marenki kauniin ruskeaksi ja aseta tarjolle. VINKKI! Voit valmistaa glögimarinoidut luumut ja luumumoussen ennakkoon valmiiksi, (säilytä moussea jääkaapissa) mutta mikäli haluat pipareiden pysyvän hieman rapeana, kokoa trifle vasta ennen tarjoilua. Perinteinen italialainen marenki säilyy myös jääkaapissa rasiassa tai pursotinpussissa pari päivää, joten on hyvin mahdollista että tämä vegaaninenkin versio kestää säilytyksen, tosin en ole itse vielä kokeillut. Se kannattaa kuitenkin laittaa triflen päälle ja paahtaa vasta juuri ennen tarjoilua. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaniset pipari-tuorejuustobrowniet
Suklaisen tahmet browniet, joihin on upotettu piparitikinaa, pipareita ja appelsiinilla maustettua tuorejuustoa ovat hurmaava jälkiruoka ja loistava ruokalahja pukinkonttiin. Nopean valmistustavan ansioista voit tarjota browniet pian leipomisen jälkeen, kunhan ne ehtivät ensin jäähtyä kunnolla kylmässä. Tämä browniepohja on todella ihana! Olen leiponut sitä jo niin monta kertaa, että vihdoin on aika jakaa resepti. Pohja on veganisoitu Makeaa-blogin kinder-brownien reseptistä. Siitä tuli heittämällä yksi luottoresepteistä! Browniepohjaan on helppo lisätä erilaisia sattumia, ja tässä jouluisessa versiossa piparit, tuorejuusto ja appelsiini pitävät huolen juhlatunnelmasta. Resepti sopii myös niihin tilanteisiin, kun pitää tehdä jotain nopeaa ja helppoa tarjolle. Tai viimehetken ruokalahja! Taikinan sekoittaa vartissa, ja uunissa menee 20-25 minuuttia. PIPARI-TUOREJUUSTOBROWNIET n. 20 x 30 cm vuokaan Reseptin alkuperä: browniepohja muokattu ja veganisoitu Makeaa-blogin kinder-browniereseptistä. Raaka-aineet Brownietaikina 100 g margariinia 100 g tummaa suklaata 3/4 dl aquafabaa (säilykekikherneiden tai -papujen lientä. tähän reseptiin aquafabaa ei tarvitse vaahdottaa.) 1 dl fariinisokeria 1 dl sokeria 1/4 tl suolaa 1 tl vanilja-aromia 3 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta Tuorejuustotäyte 100 g vegaanista tuorejuustoa (myös mascarpone toimii) 1/4 appelsiinin kuori raastettuna 1 rkl appelsiinin mehua 1/2 rkl maissitärkkelystä ripaus suolaa 1/2 rkl sokeria Lisäksi 100 g piparkakkutaikinaa (valmista tai itse tehtyä) 3 isoa piparia paloina Ohje Esivalmistele Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa n. 20 x 30 cm uunivuoka leivinpaperilla. Valmista brownietaikina Sulata margariini ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä. Vinkki: laita kattilan pohjalle ensin margariini ja päälle suklaa. Näin margariini alkaa sulamaan ensin eikä suklaa pala. Sekoita kulhossa aquafaba, sokerit, suola ja vanilja. Lisää margariini-suklaasula ja sekoita tasaiseksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja sekoita jauhot taikinaan. Kaada taikina vuokaan. Valmista tuorejuustotäyte Sekoita tuorejuustotäytteen ainekset keskenään. Viimeistele & paista brownie Lusikoi täyte nokareina brownietaikinan päälle. Painele piparkakkutaikina palasina taikinaan. Koristele brownie piparin palasilla ja laita uuniin paistumaan 20-25 minuutiksi. Brownie on valmis kun sen reunat ovat kypsyneet, mutta kuivaksi sitä ei tarvitse paistaa. Taikina saa jäädä sisältä tahmeaksi, se jähmettyy kylmässä helposti leikattavaksi. Jäähdytä brownie, leikkaa paloiksi ja säilytä jääkaapissa. Säilyvyys Brownie säilyy jääkaapissa ilmatiiviissä rasiassa noin viikon. Kestää myös pakastamisen. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Vegaaninen mokkapalakakku
Yksi tämän vuoden rakastetuimmista resepteistäni on ollut vegaaniset mokkapalat, joten tulevaa isänpäivää varten halusin leipoa ne juhlavammin kakun muotoon. Kolmen mokkapalakerroksen väliin kätkeytyy vaniljalla ja espressolla maustettua tuorejuustovaahtoa. Lopputulos sai Kirpun hihkumaan ilosta! En ole itse asiassa koskaan ennen syönyt mokkapalakakkua, mutta kun eräs ystävä puhui kyseisestä kakusta, ajattelin että sitä on joskus tulevaisuudessa kokeiltava. Ja kyllä kannatti! Mokkapalakakku on ihana sekoitus lapsuuden perinteisintä ja parasta leivosta, sekä rouhean kaunista kerroskakkua. Vaikeustasoltaan kakku ei ole juuri mokkapaloja kummoisempi, mutta leipominen jälleen kerran, kuten kakkujen kanssa yleensä, kannattaa aloittaa päivää ennen tarjoilua. VEGAANINEN MOKKAPALAKAKKU halkaisijaltaan 20 cm vuokaan Reseptin alkuperä: pohja veganisoitu aidosta ja alkuperäisestä mokkapalaohjeesta Soppa365-sivustolta. Kakku ja kokonaisuus Urbaani vegenda. Pohja 150 g margariinia 3 dl sokeria 3/4 dl aquafabaa (säilykekikherneiden lientä. aquafabaa ei tarvitse vaahdottaa tähän reseptiin!) 1 1/2 dl kasvimaitoa 5 dl vehnäjauhoja 1/2 dl kaakaojauhetta 2 tl leivinjauhetta 2 tl vaniljasokeria 1/4 tl suolaa Kuorrute 3/4 dl vahvaa kahvia 75 g margariinia (kuten Sunnuntain laktoositon. en suosittele pehmeitä margariineja, jotta kuorrute jähmettyy kauniimmin) 1 rkl vaniljasokeria 1 1/2 rkl kaakaojauhetta 6 dl tomusokeria Täyte 200 g kasvipohjaista tuorejuustoa (käytin ja suosittelen Violife Creamy Original -tuorejuustoa, sillä se on sopivan jämäkkää) 2 dl kasvipohjaista kermavaahtoa (käytin Plantin kaurakermaa sen jämäkkyyden vuoksi) 1 tl nestemäistä vaniljaa 1 tl pikaespressojauhetta Koristelu 1/2 - 1 dl strösseleitä (vegaanisia on mm. Dr. Oekter Mix värillinen), kookoshiutaleita tai pähkinärouhetta makusi mukaan Aloita valmistamalla kakkupohja tarjoamista edeltävänä päivänä. Kakkupohjan tulee jäähtyä kunnolla ennen halkaisemista, ja täytetyn kakun on hyvä vetäytyä kaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään saakka, joten aloita leivonta ajoissa. Ohje Esivalmistele Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota halkaisijaltaan 20 cm kokoinen kakkuvuoka. Valmista taikina Sulata margariini ja mittaa se isoon kulhoon sokerin, aquafaban ja kasvimaidon kanssa. Sekoita. Mittaa toiseen kulhoon jauhot, kaakao, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola. Kaada kuivat aineet märkien aineiden joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista uunissa 40-45 minuuttia, kunnes pohja on kypsynyt. Pohja on kypsä, kun kakun reunat ovat irronneet hieman reunoista, eikä taikinan keskelle painettuun hammastikkuun jää märkää taikinaa. Anna pohjan jäähtyä pellillä, kumoa vuoasta ja siirrä jääkaappiin. Kylmä kakkupohja on helpompi leikata ja käsitellä. Valmistele kakkupohja Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Levitä pohjat vierekkäin pöydälle kuorrutusta varten. Valmista kuorrute Keitä kahvi ja mittaa se margariinin kanssa kattilaan. Sulata liedellä. Lisää vaniljasokeri ja kaakaojauhe ja sekoita tasaiseksi. Ota kattila pois levyltä ja lisää tomusokeri vähitellen, koko ajan sekoittaen. Kun kuorrute on valmis, levitä se tasaisesti kolmen kakkupohjan päälle ja ripottele heti päälle strösselit tai muut haluamasi koristeet. Anna kuorrutteen jäähtyä ja jähmettyä. Valmista täyte Notkista tuorejuusto ja mausta vaniljalla. Vatkaa kasvikerma vaahdoksi. Yhdistä massat. Jaa täyte kahteen osaan ja mausta toinen puolikas pikaespressojauheella. Kokoa kakku Minä kokoan kakun reunakalvon sisään, sillä se auttaa kakkua pysymään ryhdissä ja jähmettymään ilman, että täyte pääsee pursuamaan pois kakun välistä. Voit koota kakun myös ilman reunakalvoa tai käyttää kelmulla vuorattuja irtopohjavuoan reunoja samaan tarkoitukseen. Nosta ensimmäinen kuorrutettu kakkupohja tarjoiluvadille. Levitä päälle vaniljalla maustettu tuorejuustovaahto. Nosta päälle toinen kakkupohja. Levitä päälle espressolla maustettu tuorejuustovaahto. Nosta viimeinen kakkupohja päällimmäiseksi varovaisesti niin, ettei mokkapalakuorrute halkeile. Peitä kelmulla ja siirrä jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!
- Sokeriton kuningatar-täytekakku
Sokeriton täytekakku kruunaa 1-vuotissynttärit ja muut lastenjuhlat! Leivoin tätä kakkua ensimmäisen kerran, kun lapsemme täytti vuoden, ja nyt tein sitä toistamiseen jakaakseni reseptin teidänkin naperoiden iloksi. Kakku on tuttuun tapaan vegaaninen, eli kokonaisuudessaan tämä herkku on sokeriton, munaton, maidoton, laktoositon, soijaton, pähkinätön... eli toimii myös hyvin allergiaperheissä! Kakun makuina löytyy mustikkaa, vadelmaa ja paahdettua kookosta. Reseptiä on helppo varioida eri juhliin eri täytteille, mutta tärkeintä onkin toimiva sokeriton kakkupohja. Täysin sokerittoman kermavaahdon saa jääkaapissa jähmetetystä kookosmaidosta, mutta mikäli kasvikermat ovat teille ok, voit tietenkin vaihtaa kookosmaidon niihin. Niin tai näin, uskon että pikkuherkuttelijasi tulevat ihastumaan tähän kakkuun. Meillä ja parissa kaveriperheessä kakku on saanut hyvän vastaanoton! Huomionarvoista on, että leipominen kannattaa aloittaa jo edeltävänä päivänä. Ainakin kookosmaito täytyy laittaa jääkaappiin, mutta parhaimman lopputuloksen ja helpoimman kasaamisen saat, kun teet myös pohjan ja hillon valmiiksi edellisenä päivänä. Sitten ei muuta kuin leipomaan! SOKERITON KUNINGATAR-TÄYTEKAKKU halkaisijaltaan 20 cm vuokaan Resepti soveltuu vauvoille 6 kk eteenpäin, mutta lue lopusta huomio chiasiemenistä ja käytä halutessasi survottuja marjoja pienemmille ruokailijoille. Raaka-aineet Kakkupohja 1 iso, ruskeapilkullinen banaani (n. 110g) 6 rkl rypsiöljyä 4 1/2 rkl aquafabaa (säilykekikherneiden tai -papujen lientä. lientä ei tarvitse vaahdottaa tähän reseptiin) 1 1/2 sitruunan kuori raastettuna 1 1/2 rkl sitruunamehua 1 1/2 dl lapselle sopivaa kasvimaitoa* 1/2 tl nestemäistä vaniljaa 3 1/4 dl vehnäjauhoja 1 dl paahdettuja kookoshiutaleita 1 1/2 tl leivinjauhetta 1/4 tl ruokasoodaa (1/4 tl suolaa / lisää tämä vain jos lapsesi on yli 1-vuotias ja käytät hänen ruoassaan jo suolaa) Mustikka-chiahillo** 2 1/2 dl pakastemustikoita 3 tuoretta taatelia 1 rkl sitruunamehua 1 rkl chiasiemeniä** Kakun sisälle n. 1 dl kasvimaitoa kostuttamiseen mustikka-chiahillo 2 dl vadelmia (tuoreita tai suomalaisia pakastevadelmia) 1 prk kookosmaitoa 1 tl nestemäistä vaniljaa Kakun kuorruttamiseen 1-2 prk kookosmaitoa 1 rkl mustikkajauhetta 1 tl nestemäistä vaniljaa 1 dl kookoshiutaleita tuoreita marjoja Huom! Aloita kakun leipominen 1-2 päivää ennen kakun tarjoamista. Lue ohje ja työvaiheet huolellisesti läpi ennen aloittamista. Ohje Ensimmäisenä päivänä Laita 2-3 kookosmaitopurkkia jääkaappiin jähmettymään. Kakun täytteeseen riittää 1 purkki, samoin kevyeen kuorruttamiseen. Jos haluat kakun päälle paksumman kermakerroksen tai kermapursotuksia, varaa kakun päälle 2 kookosmaitopurkkia. Esivalmistele Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota 20 cm kakkuvuoka. Paahda 2 dl kookoshiutaleita kuumalla, kuivalla pannulla kullanruskeiksi. Siirrä lautaselle jäähtymään. Valmista kakkupohja Muussaa banaani haarukalla täysin sileäksi tahnaksi, lisää öljy, aquafaba, sitruunamehu, sitruunankuori, kasvimaito ja vanilja. Sekoita tasaiseksi. Mittaa toisessa kulhossa vehnäjauho, 1 dl eli puolet kookoshiutaleista, leivinjauhe, ruokasooda ja suola keskenään. Kaada kuivat aineet märkien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi, älä jää vaivaamaan. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista uunissa noin 30 minuuttia, kunnes kakkupohja on kauttaaltaan kypsynyt, eikä tikulla kokeiltaessa tikkuun jää raakaa taikinaa. Anna jäähtyä ritilän päällä hieman, ennen kuin kumoat kakun vuoasta. Kun kakku on kunnolla jäähtynyt, kääri se kelmuun ja siirrä jääkaappiin odottamaan seuraavaan päivään. Keitä mustikka-chiahillo Poista taateleista kivet ja pilko pieniksi paloiksi. Laita ne mustikoiden ja sitruunamehun kanssa kattilaan ja kuumenna, anna kiehua pari minuuttia. Lisää chiasiemenet, sekoita ja anna keittyä pari minuuttia lisää. Siirrä hillo purkkiin, anna jäähtyä ja siirrä jääkaappiin jähmettymään seuraavaan päivään. Toisena päivänä Valmistele kakkupohja Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kakkupohja on matala, mutta oltuaan yön jääkaapissa se on helppo käsitellä ja leikata osiin. Valmista kookoskerma Avaa kakun täyttämistä varten kookosmaitopurkki ja lusikoi sen kovettunut osa kulhoon. Lisää 1 tl vaniljaa ja vatkaa kuohkeaksi kermaksi. Kokoa kakku Kostuta pohja kasvimaidolla. Lusikoi päälle puolet mustikkahillosta, levitä tasaiseksi ja levitä hillon päälle puolet kookoskermasta. Ripottele päälle desi vadelmia. Toista sama toiselle kerrokselle. Kostuta kansi ja laita kakku jääkaappiin, jolloin kookoskerma jähmettyy uudestaan ja kakku on helpompi kuorruttaa, jo 15 minuutin odottamisen jälkeen. Koristele kakku Vatkaa kakun kuorruttamiseen varatta kookoskerma samoin kuin edellä. Värjää halutessasi marjajauheella. Kuorruta kakku ja koristele tuoreilla marjoilla. * Alle yksivuotiaille sopivat kasvimaidot (poislukien riisimaito, jota ei suositella pienille lapsille), joihin ei ole lisätty vitamiineja. Esimerkiksi Oatlyn luomukauramaito sisältää vain vettä, kauraa ja ripauksen suolaa, ja se on ollut meidän perheen käytetyin kasvimaito kookosmaidon lisäksi vauvalle kokatessa. ** Evira suosittelee, ettei imeväisikäisille tarjottaisia siemeniä. 1-6 -vuotiaille sopiva määrä on 1 rkl päivässä, ja ottaen huomioon että koko kakkuun tulee 1 rkl siemeniä, on yhden kakkupalan siemenmäärä hyvin alhainen. Leivoitko tällä reseptillä? Olisi ihana kuulla mitä tykkäsit! :) Jätä kommentti tähän postaukseen & tägää somessa @urbaanivegenda niin näen leipomuksesi! Löydät Urbaani vegendan myös Instagramista ja Facebookista. Somekanavillani jaan lisää leivontareseptejä ja -vinkkejä!